Mietteitä marraskuussa

On marraskuun loppupuoli, ja ulkona on usein harmaan hämärää jo aikaisin iltapäivällä. Joulutähtiä on viritelty ikkunoihin, sytytelty jouluvaloja ja kaiveltu tuikkukippoja ja kynttilöitä kaappien kätköistä. Toisaalta marraskuu on ollut välillä hämmentävänkin valoisa. Aurinko on häikäissyt silmiä, ja sää on ollut ihan siedettävän lämmin. Yleensä päälle änkeää marraskuussa jonkin sortin kaamosmasennus. Nyt se ei ole vielä…

Ne kesäyöt menivät jo

Minua on aina ärsyttänyt se Mamban renkutus ”Vielä on kesää jäljellä”. Erityisesti riepoo, kun jengi alkaa jo elokuussa hehkuttaa kaikissa some-kanavissaan niitä vielä on kesää jäljellä -postauksia ja kuvia. Täysi kesä ja hellettä pukkaa, mutta silti jo aletaan vihjailla kesän loppumisesta. Minulle vielä syyskuukin on kesää. Yleensä. Tämä vuosi taitaa olla erilainen. Syksyn tuntee jo…