

Olen viime viikot seurannut syksyn etenemistä sekä Varsovassa että kotona Suomessa. Auringonpaisteella ruskan hehkuvan kauniit värit ovat ilahduttaneet mieltä. Kun marraskuun kalpea valo väistyy ja ulkona on lonkeronharmaata, tekee taas mieli paeta hetkeksi syyskuisiin lomamuistoihin. Koetan siis jotain kirjoitella tänne, vaikka taitaa jo terävimmät muistikuvat olla haalistuneita. Kuvien kautta palautuu sentään mieleen välähdyksiä monista mukavista lomahetkistä.


Parin Splitissä vietetyn päivän jälkeen autoilimme pitkin Dalmatian kaunista rannikkoa Orebiciin, josta pääsimme autolautalla Korčulan saarelle. Lauttamatka kesti vaivaiset 15 minuuttia, eikä edes jonotteluun tuhlaantunut aikaa. Matkan varrella pysähtelimme ihailemaan kauniita merimaisemia ja pinjapuiden oksien lomasta pilkistelevää uskomattoman kirkasta turkoosia vettä.


Majoituimme mukavaan ja viihtyisään huoneistoon aivan Korčulan vanhan kaupungin kupeeseen, josta oli vain muutama askel niin kauniille rantakadulle kuin kapeille vanhan kaupungin kujillekin. Korčulan kaupunki ei ole suuren suuri, ja sen kutsuvat kujat tulivat muutamassa päivässä hyvinkin tutuiksi. Vanha kaupunki on rakennettu hauskasti kalanruodon muotoon pienelle niemekkeelle. Pääkadun varrelta lähtee molemmin puolin kapeat kujat alas rantaan.


Korčulaa usein verrataan Dubrovnikiin, ja jotain samaa kaupungeissa toki onkin, kuten tuo sijainti niemen nokassa. Korčulassa ei ainakaan näin syksyllä ollut ahdistavaa tungosta, kuten Dubrovnikissa usein on. Kauniita paikkoja kumpikin, tosin Korčulan ravintoloiden korkeahko hintataso pääsi vähän yllättämään.


Korčulan kapeilla kujilla oli rentouttavaa kuljeskella ja ihailla kauniita rakennuksia, vehreää kasvillisuutta ja jopa kujien ylle viriteltyjä pyykkinaruja. Korčula tituleeraa itseään mielellään Marco Polon synnyinkaupungiksi, ja se näkyy katukuvassa monella tapaa. Marco Pololle pyhitetty museo jäi meiltä tosin tällä kertaa väliin.


Uuteen paikkaan tutustessa on ihan parasta, kun on auto käytettävissä. Sillä voi hurauttaa omaan tahtiin paikasta toiseen ilman sen kummempia suunnitelmia. Joskus on tietysti järkevää tehdä valmiit suunnitelmat, ainakin jos on niukasti aikaa käytettävissä. Korčulan saareen me tutustuttiin vähän ex tempore -meiningillä. Vierailu viinitilalle oli sentään mielessä, mutta muuten teki mieli vain katsella maisemia.

Autoilimme Korčulan kaupungista halki saaren vehreiden maisemien. Tottakai meidät yllätti rankkaakin rankempi vesisade ja ukkosmyrsky. Vettä tuli niin julmetusti, että oli pakko pysäyttää auto pahimman ryöpyn ajaksi. Eteensä ei nähnyt käytännössä lainkaan. Sitä ihanammilta maisemat taas näyttivät, kun aurinko jälleen pilkahti esiin. Eikä ajettu edes villisikojen päälle, niistä kun tuon tuostakin teiden varsilla varoiteltiin


.
Kävimme tutustumassa Vela Lukan pikkukaupunkiin saaren länsilaidalla ja sen lähellä sijaitsevaan Vela Spilan arkeologiseen luolaan. Luolassa on ollut asutusta aina jääkauden ajoilta pronssikaudelle asti eli 17 500 – 2000 e.Kr., mikä tuntuu aivan uskomattomalta. Pistää asioita hiukan perspektiiviin. Luola oli nykytilassaan melko vaatimattoman oloinen, mutta sai se silti mielikuvituksen vilkkaasti laukkaamaan.


Automatkan varrelle osui kauniita rantapoukamia ja hienoja uimarantoja, joilta palvelut oli jo sesongin päätyttyä suljettu. Eksyttiinkin taas kerran, ja kivisiä kinttupolkuja ajellessa oli kiireet pakko unohtaa. Mikäs oli madellessa ihanien oliivipuiden reunustamia hiekkateitä.

Autioituneita hiekkarantoja ei juuri tullut kuviin ikuistettua, mutta turkoosina lainehtivia tyrskyjä jäi tahtomattaankin tuijottelemaan. Merimaisema on aina yhtä maaginen.


Korčula on tunnettu grk-rypäleistä tehdystä viinistään. Sitä valmistetaan saaren Lumbarda-alueella, eikä vissiin missään muualla. Erikoista on se, että grk-rypälelajikkeen köynnökset eivät pysty pölyttäytymään keskenään, koska ne ovat samaa sukupuolta. Naispuolisia, kuten viinitilan esittelijä totesi. Siksipä ne tarvitsevat selviytyäkseen toisen köynnöslajin miespuolisia edustajia sekaan köynnösrivistöön. Hupaisaa.


Lumbardan kylässä oli viininkorjuuaika kuumimmillaan, ja viinitiloilla kiireistä. Maistelimme muutamaa laadukasta versiota grk-viinistä viinitilavierailulla ja tietysti illallisilla, ja hyvältähän nuo maistuivat. Paitsi ehkä se pullollinen, jonka vuokraemäntämme meille toimitti kiitokseksi kolmen yön majoitusvarauksesta. Ei me tietenkään hennottu hänelle sanoa, että omituisenmakuista oli.



Korčulalla nauttimamme ruoka oli poikkeuksetta hyvää. Tietysti lautaselle valikoitui useimmiten tuoretta kalaa tai muita mereneläviä. Onnistuimme löytämään jokaiselle illalle mukavatunnelmaisia ravintoloita, ja aamiaiskahvilatkin osuivat kohdalleen.




Yksi saarivierailun kohokohdista oli ehdottomasti perinteinen Moreška-miekkatanssiesitys pienellä aukiolla vanhan kaupungin laidalla. Moreškaa on esitetty Korčulalla jo satoja vuosia, ja esiintyjien pitää olla syntyperäisiä saarelaisia.


Moreška-miekkatanssissa Valkoisen Kuninkaan ritarit taistelevat Mustan Kuninkaan ritareita vastaan pelastaakseen Mustan Kuninkaan sieppaaman prinsessan. Esitys oli todella taidokas, vaikuttava ja mukaansatempaava, ja saarelaiset ovat siitä syystäkin ylpeitä.

Iltavalaistuksessa Korčulan vanha kaupunki oli entistä viehättävämpi. Kauniita kirkkoja ja rakennuksia juuttui pitkiksi ajoiksi ihailemaan, ja kapeiden kujien tunnelmalliset ravintolat kutsuivat istuskelemaan ja nauttimaan hyvästä ruuasta. Ihan parasta lomafiilistelyä.






Mielellään hyppäisi takaisin noiden kuvien tunnelmiin. Eipä seurakaan ei ollut hassumpi.


Vielä viimeiset silmäykset Korčula rantamaisemiin ja aamiaisnäkymiin. Matka jatkui Obericin lauttasatamaan ja sieltä kohti Brelaa.


