Bostonin maraton juostaan aina Patriot´s Dayn aikaan eli huhtikuun kolmantena maanantaina. Se on maailman vanhin vuosittain järjestettävä maraton. Perinne alkoi jo vuonna 1897, joten nyt oli siis jo 123. kerta. Tapahtumaan osallistuu joka vuosi noin 30 000 urheilijaa ympäri maailman. Tulijoita olisi paljon enemmänkin, mutta osallistujamäärää rajoitetaan karsinta-aikojen avulla. Rossi meni ja alitti karsinta-ajan viime…
Järki ja tunteet
Asunnonetsintädraama on saanut loppuhuipennuksensa. Nyt jo helpottaa, kun päätös on tehty. Aika monessa näytössä on vajaan parin viikon aikana käyty. Täällä on esimerkiksi hervottomia huoneistokomplekseja, joissa on kuin hotellissa asuisi. Muutama huoneisto on niistäkin käyty katsomassa. Tuollaisten asuntojen sijainti on monesti vähemmän houkutteleva, joten sitä kompensoidaan uima-altailla, yhteisillä barbeque-tiloilla ja kuntosaleilla. Yksi näistä asuntokomplekseista oli…
Ennen ja jälkeen asuntonäytön
Tämä asuntojen metsästäminen alkaa käydä työstä ja ainakin se käy molempien hermoon. Tänään taas toiveikkaina sännättiin katsomaan yhtä esittelytekstien ja -kuvien perusteella todella potentiaalista vaihtoehtoa. Loistava sijainti, niin kivalta näytti, eka kerros tosin, mutta remontoitu asunto ja tunnelmallinen puutalo. Ennen näyttöä poikettiin fiilistelemään Café Pamplonaan Harvard Squaren liepeille. Nimikkokahvi, siis Café Pamplona, ja Blueberry Cheesecake…
Kuriositeetteja ja hupaisia huomioita
Cambridgessa on nyt ollut pari päivää tosi keväisen lämmintä. Mittari huitelee lähempänä kahtakymmentä (Celsiuksesta puhutaan). Alkuviikko olikin koleaa ja tuulista. Lämpöaallon huomaa heti katukuvassa. Terasseilla ja puistoissa on elämää, ja Charles Riverin rannat ovat turvoksissa hölkkääjiä ja melojia. En heitä kuviin ehtinyt tallentaa, mutta totta se on. Ja osa ilman paitaa painelee. Itsellehän unohtui tietysti…