Järki ja tunteet

,

Asunnonetsintädraama on saanut loppuhuipennuksensa. Nyt jo helpottaa, kun päätös on tehty. Aika monessa näytössä on vajaan parin viikon aikana käyty. Täällä on esimerkiksi hervottomia huoneistokomplekseja, joissa on kuin hotellissa asuisi. Muutama huoneisto on niistäkin käyty katsomassa. Tuollaisten asuntojen sijainti on monesti vähemmän houkutteleva, joten sitä kompensoidaan uima-altailla, yhteisillä barbeque-tiloilla ja kuntosaleilla.

Yksi näistä asuntokomplekseista oli ihan vakavasti harkinnassa, koska se ei ollut ollenkaan niin pompöösi kuin monet muut, ja vieressä olisi ollut ihana puisto- ja ulkoilualue. Ja vielä metrolinjan päätepysäkki viiden minuutin kävelymatkan säteellä. Eipä alueella sitten juuri muuta ollutkaan, kuin jokin shopping center ja muita samanlaisia asuntorakennuksia vieri vieressä.

Sitten on nämä yksityisten vuokralle tarjoamat huoneistot, välittäjien kautta nekin yleensä. Niistä olisi voinut löytyä se tunnelmallinen puutalohelmi – mutta tähän hätään se ei vain löytynyt. Harmi. Melkein kohdillaan oli speksit joissakin, esimerkiksi vähän boheemin Davis Squaren läheisyydessä sijaitsevissa vaihtoehdoissa. Mutta ei sitten kuitenkaan.

Järjellä ajateltuna vaikkapa jokin niistä isojen kompleksien asunnoista olisi varmaan kannattanut valita. Monet olivat todella tilavia, pyykkikoneet ja kuivausrummut asunnossa, ja olisihan se uima-allas ollut ihan paikallaan, kun Bostonin kesät ovat kuulemma todella kuumia.

Tuo pyykinpesumahdollisuus on oikeasti plussaa – nimittäin monissa asunnoissa, kuten tässä nykyisessäkin, nuo yhteistiloissa olevat koneet toimivat vain neljännesdollarin kolikoilla (quartereilla). Niitä kuluu kerralla aika paljon, mutta mistä niitä nyt täällä saa, kun yleensä luottokorteilla maksetaan? Onneksi Rossi joutui avaamaan tänne pankkitilin, joten suostuivat vaihtamaan kymmenen dollarin arvoisia kolikkopötkylöitä, kun on asiakassuhde. Oi tätä onnea.

Sitten kun tulee kehiin ne tunteet, ei järjellä ole enää paljon sijaa. Käytiin jo aika alkuvaiheessa katsomassa yhtä pikkuista huoneistoa Cambridgen ytimessä, punatiilisessä kerrostalossa tietenkin. Se jäi heti päähän kummittelemaan, ja siihen sitten kaikkia muita aina vertasi. Sijainti Harvard Squaren ja Charles Riverin rantojen kävelyreittien läheisyydessä houkutteli kaikkein eniten.

Kun asuntoon ekan kerran astui sisään, niin tuli vain sellainen selittämätön fiilis, että wau. Asunto on tosi pieni täkäläisen mittapuun mukaan, ehkä persoonatonkin, mutta niin siisti ja freesi. Ei ollenkaan tunkkainen tai rempallaan. Kompaktiin tilaan istuu skandinaavinen Ikea-sisustus, sillähän täällä mennään. Kirsikkana kakun päällä – asunnon pienuus unohtuu, kun sen olohuoneesta ja omalta pikku parvekkeelta voi katsella esteetöntä näköalaa jopa Bostonin downtownin silhuettiin. 🙂

Sijainnistahan tässä tietenkin saa maksaa, mutta kyllä minä arvostan sitä, että naapurusto on viihtyisä. Kävelymatkan päässä on kaikkea kivaa, ja muhkuraisia punatiilisiä katuja pitkin voi kierrellä ihailemassa myös niitä kauniita puutaloja.

Näkymää uuden kotikadun varrelta. Ei ehkä kannata kovin paljon taivaalle tuijotella, ettei tupsahda turvalleen.

On kiva, että ei ole pakko aina metroa käyttää ihmisten ilmoille päästäkseen. Jos kuitenkin haluaa laajentaa reviiriään, niin vaikkapa Bostonin keskusta on vain muutaman metroaseman päässä. Ja onhan se mukavaa, että Rossillekaan täälläolo ei ole pelkkää töihin sukkulointia, vaan iltaisin ja viikonloppuisin on vaikkapa hienot juoksureitit lähellä. Ja kantapubi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.