Elokuu on jo hyvän matkaa aluillaan, mutta Varsovassa on edelleen kesäisen lämmin. Paitsi juuri tänään, kun on satanut koko päivän. Palasimme tämän viikon maanantaina Suomesta, ja siellä sää tuntui jo loppukesältä. Vajaan viikon pyrähdyksen aikana notkuttiin pääasiassa kotona, mikä oli oikeastaan mukavaa. Tietysti vedettiin ruisleipä-, herne-, uudet perunat – ja grilliruokaövereitä ja saunottiin. Asioita, joita Varsovassa välillä ikävöi. Rossi sai myös toisen koronapiikin, mikä olikin matkan varsinainen tarkoitus.
Tällä kertaa matkustaminen oli aiempaa helpompaa, kun Puola jo lasketaan Suomessa koronan puolesta perustason maihin. Helsinki-Vantaalla riitti, kun kertoi tulevansa Varsovasta ja vilautti todisteeksi lentolippua. Ei jonotusta, ei karanteeni- tai testausmääräyksiä, eikä tarvetta todistaa rokotuksiaan. Sujuva homma. Puolaan paluuta varten Rossi tarvitsi vielä negatiivisen testituloksen, kun kakkosrokotuksesta ei ollut kulunut riittävästi aikaa. Minä taas pääsin maahan muitta mutkitta. Paluulento tehtiin taas isommalla koneella, joten lentomatkaankin kului vain tunti neljäkymmentä minuuttia. Potkurikoneella matka on kestänyt noin kolme varttia kauemmin.
Veikselin (tai Vistulan, kun se istuu suuhun paremmin) rannoilla on iltaisin vilinää, kun ihmiset tulevat sinne pyöräilemään, potkulautailemaan, rullaluistelemaan tai muuten vain kuljeksimaan ja tietysti hengailemaan lukuisissa ravintoloissa.
Yhtenä viikonloppuna kävimme taas vähän tutkimassa Vistulan vastarannan maisemia. Tuo Pragan ja Saska Kępan kaupunginosien puoleinen ranta on tyystin erilainen, kuin esimerkiksi vanhan kaupungin puoli ja Powiśle, jossa me asutaan. Pragan puoleisella rannalla on hulppeita hiekkarantoja, rehevää kasvustoa ja metsittyneitä hiekkateitä, jotka ovat erityisesti pyöräilijöiden suosiossa. Maisema oli paikoin sellaista, että en ehkä yksin iltapimeällä liikkuisi. Hiekkarannoista huolimatta joessa uimista ei suositella, mutta auringonpalvojia rannoilla piisaa helteisinä päivinä. Joen voi ylittää myös ilmaisella lautalla.
Olemme siis koettaneet perehtyä vähän paremmin Pragan alueeseen, kun se edellisellä vierailulla jäi niin vieraaksi. Kyllä se taitaa vaatia vielä monta uuttakin käyntiä, vaikka nyt jo hiukan alkoi ymmärtää alueen viehätystä. Tuo yläpuolella olevassa kuvassa näkyvä Koneser on entisen vodkatislaamon tiloihin entisöity alue, jossa on trendikkäitä putiikkeja ja ravintoloita. Se muistuttaa hiukan meidän asuntomme naapurissa olevaa Elektrowniaa ja sitäkin enemmän monessa eurooppalaisessa kaupungissa olevia komplekseja, jotka on entisöity vanhoihin teollisuusrakennuksiin. Konsepti on samantyyppinen.
Sinänsä Koneserin alue oli ihan hauska, mutta ei me oikein niille ravintoloille lämmetty.
Sattumalta osuimme sen sijaan yhden sivukadun varrella olevaan pieneen Lokalna Bistronomia -nimiseen ravintolaan, jossa oli hyvää puolalaista ruokaa modernilla twistillä, mainiota olutta sekä erittäin ystävällinen palvelu. Joskus näitä pieniä onnellisia vahinkoja eteen osuu.
Mała-kadulla on vielä jäljellä Pragan ensimmäisiä tiilirakennuksia. Praga säilyi vastarantaa paremmin toisen maailmansodan aikaisesta hävityksestä. Mała-katu on toiminut monen elokuvan näyttämönä, esimerkiksi Roman Polanskin Pianisti on kuvattu täällä.
Tämän todellisen perheravintolan edellinen isäntä, vanha herra häärii ravintolasalissa edelleen, vaikka paikan pyörittäminen onkin jo siirtynyt hänen iäkkäälle pojalleen. Ravintolalla näytti olevan runsaasti kanta-asiakkaita, jotka kokoontuivat isoina seurueina illastamaan. Helposti saattoi kuvitella Hercule Poirotin istumaan viereiseen pöytään, ja näyttäisi siellä Monacon prinsessa Carolinen hulttiomieskin huitelevan. Samaa näköä oli olemuksessa ainakin. Jännä ilmapiiri tosiaan, ja ruoka oli erinomaista ja tarjoilu huomaavaista. Tuollaisia vanhan ajan ravintolaelämyksiä harvoin kokee.
Kuninkaanlinnan puutarha vanhankaupungin laidalla on yksi Varsovan viehättävistä viheralueista. Hyvinhoidetut nurmikot, joita robottiruohonleikkuri kuvanottohetkelläkin hoiti, ja kauniit kukkaistutukset ovat aina ilo silmälle.
