Yksi Varsovan pakollisista nähtävyyksistä on Wilanówin palatsi ja sitä ympäröivä puutarha. Ne mainitaan todennäköisesti kaikissa Varsovaa koskevissa matka-artikkeleissa ja -oppaissa. Me saimme vasta elokuun alussa aikaiseksi lähteä Wilanówiin päiväretkelle, kun matkaa Varsovan keskustasta kuitenkin on sinne jonkin verran. Kaunis paikka Wilanów puutarhoineen kyllä olikin, ja käymisen arvoinen ilman muuta. Ei sitä suotta Puolan Versailleksi kutsuta.
Wilanówin barokkityylisen palatsin rakennutti kuningas Juhana (Jan) III Sobieski 1600-luvun loppupuolella kesäpaikakseen. Upeat puutarhat ja viheralueet muotoutuivat palatsin ympärille myöhemmin usean vuosisadan aikana. Aina, kun palatsin omistaja vaihtui, niin jokainen vuorollaan laajensi palatsia ja lisäsi puutarhaan uusia osia. Erityisesti palatsin barokkipuutarha ja sen taidokkaasti muotoillut pensasistutukset tekivät meihin vaikutuksen. Alue on suuri, ja siellä on mm. ruusutarha, istutuksia eri teemojen mukaan, patsaita ja jopa järvi.
Enpä tähän artikkeliin paljon tekstiä jaksanut suoltaa. Kuvat puhukoon puolestaan. Tämäkin nähtävyys kestää varmasti useamman vierailun. Esimerkiksi kukkaistutukset ovat eri vuodenaikoina tietysti erilaiset. Nyt ruusutarhan ruusut olivat jo lähes lakastuneet. Ehkä viimeistään joulun tienoilla Wilanówiin kannattaa tehdä uusi retki. Siellä on kuulemma siihen aikaan upea valaistus.