Välillä iskee koti-ikävä

On se kumma. Kun ihminen on kotona, niin se haikailee muualle, ulkomaille, mihin milloinkin. Kun se on ulkomailla, niin se kaipaa kotiin. Viime viikonloppuna oli välillä sellainen fiilis, että haluaisi kotiin Suomen ihanaa alkukesää ihailemaan. Kotiterassille grillaamaan ja kuuntelemaan mustarastaan lurituksia. Tuomien kukinnatkin missattiin, helevetti. Onneksi täällä sentään syreenit ja kaikki muutkin pensaat ja puut kukkii. Puistoissa on kaunista.

Ogród Saski (Saxon Garden) avattiin yleisölle jo vuonna 1727. Tässä puistossa käyn usein hengailemassa, koska se on viihtyisä ja lähellä.

Kierreltiin taas viikonloppuna kilometrikaupalla kaupungilla. Päivässä kertyy helposti viisitoistakin kilometriä. Päämäärätön haahoilu on mukavaa. Kun täällä tavallaan jo asuu, niin ei ole sellaista turistin pakkoa hohkata ympäri kaupunkia pakollisten nähtävyyksien perässä. Mukavampi on vain puolivahingossa löytää erilaisia paikkoja. Aiemmista Varsovan lomamatkoista muistaa vain joitakin välähdyksiä. Ei ole esimerkiksi mitään muistikuvaa, missä päin kaupunkia on hotelli ollut. Stalinin hammas ja Chopinin patsas ovat niitä harvoja asioita, jotka hämärästi muistaa.

Krakowskie Przedmieście on Varsovan tunnetuimpia katuja. Se on hulppeankokoinen valtakatu, jonka varrella on runsaasti merkittäviä rakennuksia. Yksi niistä on tuo oikealla näkyvä Pyhän ristin kirkko, jonka pylvääseen on haudattu puolalaisen säveltäjä-pianistin, Frédéric Chopinin sydän. Loput hänestä on haudattu Pariisin Père Lachaise -hautausmaalle.

Pakkohan Varsovassa ei olisi kävellä. Täällä on hyvät julkisen liikenteen verkostot eli metrot, bussit ja ratikat kyllä toimii. Ei tee kuitenkaan mieli ahtautua joukkoliikennevälineisiin, ja saapahan kävellessä liikuntaa ja jalat kipeiksi, kuten ”kaupunkilomilla” aina. Liikenne on keskustassa aika hurjannäköistä, kamalasti kaahaavat ja pakokaasu haessoo. Aika paljon täällä tosin näkee hienojakin autoja. Vähän väliä sujahtaa joku Porsche ohi. Tai Maserati, Ferrari tai Corvette, ja mitä noita nyt on.

Varsovan keskustan (Śródmieście) katukuvaa metron sisäänkäynteineen. Pilvenpiirtäjien kanssa sulassa sovussa töröttää myös Kulttuurin ja tieteen palatsi, joka oli Neuvostoliiton lahja Puolan kansalle toisen maailmansodan jälkeen. Tämä Stalinin hammas on kaupungin korkein rakennus ja jakaa mielipiteitä edelleen. Me saamme ihailla rakennusta väliaikaisasuntomme ikkunasta. Se on usein öisin värikkäästi valaistu.

Puolalaiset ovat ilmeisesti persoja makealle. Aika monessa kadunkulmassa on jäätelöpuoti tai -baari, kakkukauppa tai makeismyymälä (cukiernia). Se tästä vielä puuttuisi, että itsekin olisin makean perään. On sitä jäätelöä tietysti maistettava jossain välissä. Jospa se olisikin jotain italialaistyyppistä, josta kyllä tykkään. Tai toivottavasti ei olisi…

Olemme nyt bongailleet myös Varsovan hyviksi kehuttuja kasvisravintoloita. Tämä viehättävä pieni paikka sijaitsee Powiślen alueella, jonne pian pääsemme muuttamaan.

Eilen maanantaina siis allekirjoitimme pysyvämmän asunnon vuokrasopimuksen, ja muutto olisi viikon päästä. Toivottavasti elämä sitten asettuu enempi uomiinsa, ja pääsemme kunnolla kotiutumaan Varsovaan. Vaikka tämä tilapäisasunto sinänsä onkin ihan toimiva, niin on siinä silti vähän hotelliasumisen fiilis. Tietysti on ollut mukavaa, kun siivooja on käynyt kerran viikossa, eikä ole tarvinnut liinavaatteitakaan pyykätä. Suomeen on tarkoitus tulla kesäkuussa lomailemaan ja koti-ikävää karkoittamaan, ellei korona iske kapuloita rattaisiin.

PS. Käytiin tämän artikkelin julkaisun jälkeen vielä syömässä kreikkalaisessa ravintolassa tässä tilapäisasunnon lähellä. Ei maistunut souvlaki samalta, kuin Kreetalla, vaikka ihan hyvää olikin. Huomasin taas samalla, että kauniita kadunpätkiä löytyy kyllä nykyisenkin asunnon läheltä, niitä ei vain aina noteeraa.