Mitä voi sanoa Las Vegasista, joka on niin hullu ja niin kitschiä täynnä, että sitä on vaikea käsittää? En vieläkään tiedä, tykkäsinkö siitä vai en, mutta ainakaan en enää ihmettele, että kaupunkia myös Sin Cityksi kutsutaan. Ymmärrän myös sanonnan ”what happens in Vegas, stays in Vegas.” Vierailu Vegasissa oli kyllä käynyt mielessä, mutta ihan pelkälle lomalle sinne ei ole tehnyt mieli poiketa. Jo Nashvillen hulinaa katsellessa ajattelin, että niinköhän sitä Vegasin hurlumheita kestäisi ollenkaan. Mutta kun sitten tuli tilaisuus lomailla hetki tuossa paheiden pesässä Rossin työreissun kylkiäisenä, niin sinne siis tottakai. Kerran elämässä -osastolle tämäkin kokemus.
Hulppea Caesars Palace. Ensimmäisinä päivinä eksyin jo matkalla huoneesta respaan. 
Hotelli on perinteikäs, Stripin ensimmäisiä kasinoita, ja monen elokuvankin näyttämö.
Caesars Palacen lobby. 
Tottakai David-patsas pitää olla.
Las Vegas Boulevard eli The Strip on valtavien kasinohotellien reunustama Vegasin pääkatu. Strip lienee se tunnetuin osa Vegasia, vaikkei ihan kirjaimellisesti edes kuulu Las Vegasin hallintoalueeseen. Kadulla on vilinää ympäri vuorokauden, ja viikonloppua kohti meno vain yltyy. Vegas on yksi niistä harvoista jenkkipaikoista, joissa on ihan sallittua haahoilla kaduilla drinkki kädessä, enemmän tai vähemmän juhlatunnelmissa. Mitä näyttävämpi juoma, sen parempi, ja niitä värikkäitä ”metrinkorkuisia shotteja” oli tarjolla vähän joka kadunkulmassa.
Paris-hotellin Eiffel-torni. 
Lähes jokaisella kasinohotellilla on oma teemansa, jonka mukaan ne on rakennettu ja koristeltu — hetkessä voi siirtyä Pariisista Venetsian kautta New Yorkiin ja jatkaa sieltä vaikkapa Egyptin Luxoriin. Yhteistä hotelleille ovat valtavat kasinot, joissa voi yötä päivää kokeilla onneaan peliautomaateilla ja pokeri- tai rulettipöytien äärellä.
Kymmeniä ja taas kymmeniä peliautomaatteja. 
”Yksikätinen rosvo” on kuvaava nimi tälle härvelille.
Menipä kasinoiden läpi mihin vuorokauden aikaan tahansa, niin useimmiten niissä näytti olevan porukkaa pelaamassa. Olisi kyllä kauhea kohtalo olla peliriippuvainen Vegasissa… Eipä hotellilta tosin olisi tarvinnut mihinkään poistua, kun kasinoiden lisäksi on ruoka- ja muita ravintoloita tarjolla joka lähtöön. Shoppailuintoiselle on tarjolla valtavat ostoskeskukset, jos rahaa sattuu yli jäämään.
Hotelli Venetian, Rialto… 
… ja gondoleita.
Esimerkiksi viereisen kuvan äitikarhu oli tehty aidoista neilikoista. 
Päivittäin tämäk upea luomus käytiin kunnostamassa käsityönä.
Ainut show, joka käytiin katsomassa. Valikoimaa kyllä olisi ollut, mutta niin vähän aikaa! 
Kuulemma must-nähtävä, mutta olen kyllä nähnyt parempiakin. Ei huono kuitenkaan.
Downtown Las Vegas. 
En uskaltautunut tuonne syömään.
Jossain vaiheessa Las Vegasin tolkuton meno ja ärsykkeiden paljous alkoi väsyttää. Niinpä vuokrasimme päiväksi auton (Jaguarin antoivat, pyytämättä) ja ajelimme muutaman tunnin päähän Death Valleyn luonnonpuistoon lepäämään.
Suolakenttiä silmänkantamattomiin. 
Devils Golf Course
Pieni iltapala italialaisittain. 
Vegasin reissuun osui myös syntymäpäivä. ”Heppatyttö” sai illaksi erityisen mieleisen aktiviteetin, kun se pääsi katsomaan kansallista rodeokilpailufinaalia. Kisat aloitettiin luonnollisesti kansallishymnillä, kuten kaikki urheilutapahtumat täällä. Kilpailulajit olivat niin vauhdikkaita, että kuvia niistä ei ennättänyt juuri ottaa. Videoita jäi sentään muistoksi. Huippukiva lopetus reissulle, ja yksi parhaita Vegas-kokemuksia.
Nyt pitää edes vähän yrittää virittäytyä joulutunnelmiin. Minun piti jotain kirjoitella viime viikonkin tapahtumista, mutta jääköön toiseen kertaan.