En ole täällä blogissa tainnut avautua esimerkiksi politiikasta, enkä aio tehdä sitä sen kummemmin nytkään. Kotona tosin paljonkin päivitellään keskenämme Trumpin edesottamuksia ja tuota mediassa alituiseen vellovaa virkasyytevatulointia.
Tällä viikolla ollaan taas täällä useampanakin iltana muljauteltu silmiä kotimaan hallituskriisille. Melkoinen farssi. Minulta meni jopa maanantain ja tiistain väliset yöunet pilalle, kun piti välillä pompata sängystä tsekkaamaan Suomen uutisista, josko se Rinne olisi jo älynnyt erota. Tragikoomisia piirteitä näyttää ilmaantuvan hallitusneuvotteluihin edelleen. Alkaa muistuttaa brexit-trump-osastoa. Voe tokkiisa.
Syksyn aikana on tehty aika monta reissua, joten en ole pystynyt jatkamaan englannin opiskelua kursseilla, enkä ole edes meetup-kokoontumisissa käynyt. Kieli varmaan köyhtyy vallan, kun ei ole tarvinnut ponnistella sanaston kanssa. Kotona pelataan joskus englanninkielistä Scrabblea. Nyt osataan jo muodostaa yli kolmikirjaimisia sanoja. Ehkä tilataan jouluksi Amazonilta Trivial Pursuit, että pysyy perinteet yllä.
Osallistuttiin me sentään kerran kantapubin Trivia Nightiin eli pubivisaan. Ei siinä tietenkään ollut järjen hiventäkään, sen verran hankalia ”sisäpiirikysymyksiä” esitettiin. Toisaalta tiedettiin yllättävänkin hyvin vastauksia joihinkin kysymyksiin, joita muut joukkueet eivät hanskanneetkaan. Meidän kunnianhimoinen tavoitteemme oli päästä visassa toiseksiviimeiselle sijalle, kun siitä olisi saanut erityispalkinnon. Hyvin siinä tavoitteessa pysyttiinkin aina viimeiseen bonuskierrokseen asti. Sitten tuli romahdus. Hauskaa oli silti.
Kantapubista tuli mieleen, että on hämmästyttävää, kun täällä riittää hyviä muusikoita soittamaan vaikka vain kouralliselle yleisöä. Tiedä sitten, miltä se heistä tuntuu — ehkä Ruotsin-laivan trubaduurin fiiliksiltä? Bostonin ydinkeskustassa on muuten jännä baari, HubPub. Siellä on välillä vähän absurdi tunnelma. Aika moni tulee sinne itsekseen notkumaan baaritiskille, hiljaa istuvat, vaikka kuvittelisi jenkkien olevan aina seurallisia. Asiakaskunta on hyvin kirjavaa, laidasta laitaan tosiaan, ja siellä saattaa jopa nähdä ihmisiä tosi kännissä. Yleensä melko sivistyneesti kun täällä baareissa ryyppäävät. No, eipä tosin olla juurikaan viikonloppujuhlintaa täällä nähty.
Ihanaa pehmyttä lunta parvekekalusteilla. 
Rapsakka suola jalkakäytävillä.
Bostonissa on jo aika kylmä. Ensilumikin satoi tällä viikolla. Ehkä millin ehti lunta sataa, kun katuja jo hullun lailla lapioitiin ja aurattiin ja suolattiin. Kun Suomessa saa viikkokausia liukastella ilman, että jalkakäytäviä hiekotetaan, niin täällä oli heti suolaukset täydessä vauhdissa. Ihanan näköistähän ulkona hetken oli, kun lunta tuli oikein kunnolla.
Rossi oli lumimyräkän aikoihin työmatkalla Washingtonissa, ja itärannikon lentoliikenne sekaisin. Paluulennon olisi pitänyt lähteä Washingtonista yhdeksän aikoihin illalla, mutta sitä siirrettiin moneen otteeseen. Onnistui kuitenkin saamaan paikan lennolle, joka lähti kahdeksan kieppeillä. Oikeasti senkin olisi pitänyt lähteä jo puoli viideltä… Aika kauan koneen piti vielä ilmassa ylimääräistä kierrellä, ennen kuin se pääsi laskeutumaan Loganille — on se jännä, kun koneen liikkeitä voi seurata netissä.
Kylmyydestä tuli mieleen, että en voi käsittää, miten jotkut täällä vielä joulukuussa liikkuu kaupungilla shortseissa! Meillä on untuvatakit ja pitkät kalsarit, mutta niin ne tyypit vain edelleen hipsivät lyhyissä lahkeissa. Sama kuulemma lenkillä – kun Rossilla on tuulenpitävät lenkkikamat ja myssy päässä, niin osa painelee menemään hihattomissa paidoissa ja shortseissa. Ovatkohan bostonilaiset jotenkin erityisen karaistuneita, sillä minusta täällä on kyllä jo hyytävän kylmä?
Kaupungilla pitää asioikseen käydä tähän vuodenaikaan katselemassa jouluvaloja. Ne ei vielä taida olla täydessä loistossaan, mutta hyvällä alulla kyllä. Faneuil Hall Marketplacen joulukuusi on omaa luokkaansa. Ensinnäkin se on valtavan iso, 80 jalkaa eli 24 metriä korkea ilman latvatähteä mitattuna. Lisäksi siihen on ripustettu 30 000 eriväristä ledivaloa ja 1 000 strobe-valoa, jotka vilkkuvat iltaisin joulumusiikin tahtiin aina puolen tunnin välein. Aikamoinen spektaakkeli on se valoshow. Kaikessa överiydessään se kuusi on silti ihana.
Voi tuota valoilla mässäilyä kyllä pitää turhana kuluttamisena, mistä tulikin mieleen esimerkiksi meidän talon kierrätyssysteemi. Suomessahan me lajitellaan itse erilaiset jätteet omiin kierrätyslaatikoihinsa. Täällä taas kaikki kierrätettävät jätteet tuupataan samaan laatikkoon. Lasit, muovit, metallit, pahvit — vain muovipusseja sinne ei saa laittaa. Älä kysy, miksi – en tiedä. Kierrätyssysteemiä kutsutaan nimellä singlestream recycling. Ehkä sillä pyritään siihen, että ihmiset helpommin kierrättäisivät jätteitään, kun niitä ei itse tarvitse edes lajitella. Jätteet lajitellaan liukuhihnalla myöhemmin, osin automaation avulla, mutta osin myös käsin. Erikoista. Erikoinen oli kyllä tämä kirjoituskin.
PS. Joulukuu alkoi ihanasti. Käytiin katsomassa Boston Ballet´n Nutcracker. Nähtiin se täällä jo neljä vuotta sitten, mutta se on niin iki-ihana, että kestää kyllä useammankin katselun ja kuuntelun. Nutcrackerin koreografian on tehnyt Boston Ballet´n taiteellinen johtaja Mikko Nissinen ja valosuunnittelusta vastaa Mikki Kunttu.
Sitä minä vain ihmettelen, kun täällä oopperaankin mennään untuvatakit päällä ja juomat muovimukissa mukana. Olipa joillakin jotain naposteltaviakin, ihan kuin elokuvateattereissa. Mieti — musiikki- ja tanssiesityksessä! Edessä olevan istuimen selkänojassa on lista, jolta voi tilata saliin lisää tarjoiluja. Siihen vain takit selkänojalle ja tiivis on tunnelma. Sama tyyli taitaa olla myös ainakin Lontoossa. En ihan heti osaisi kuvitella vastaavaa Suomen oopperatalossa. Kyllä viedään päällysvaatteet kiltisti narikkaan, ja ylihintaiset viinit lipitetään ihan salin ulkopuolella. Oikeista laseista.