Marraskuumelankoliaa pakoon Floridan aurinkoon

,

Nyt on Thanksgiving Day -viikonloppu ja amerikkalaisilla pitkä vapaa. Kalkkunoita kannetaan kaupoista kaksin käsin. Mekin paistettiin pikkuinen. Black Friday lietsoo ostohysteriaa, jota kyllä vastustan kynsin hampain. Olen tässä miettinyt asioita, joista voi olla kiitollinen. Niitä on paljon. Kunpa sen muistaisi jokaikinen päivä.

On taas hetki vierähtänyt siitä, kun sain jotain tänne kirjoiteltua. Loka-marraskuun vaihteessa oltiin lähes kolme viikkoa Suomessa. Siellä on ihana käydä ja aina yhtä haikeaa lähteä takaisin. Silti Boston tuntuu melkeinpä enemmän kodilta. Täälläkin on jo kaupungilla viritelty jouluvalaistuksia, ja paikoin on täysi jouluhässäkkä päällä.

Miami Beachin rantakopit ovat kuin karkkikaupasta.

Asuipa missä tahansa, niin perinteinen marraskuumieliala meinaa päästä valloilleen. Siihen voi saada edes hetkellistä helpotusta, jos pääsee aurinkoon. Miamiin saa edullisia lentoja Bostonista, ja auringonpaiste on siellä lähes varma. Joskus vuosituhannen vaihteessa, kun asuttiin muutama kuukausi Kaliforniassa, käytiin työmatkan kylkiäisenä Floridassa. Silloin ei ehditty autoilemaan Key Westiin, mikä jäi vähän harmittamaan. Siispä sinne.

Key Westiä mainostetaan Yhdysvaltojen mantereen eteläisimpänä paikkana, vaikka sitäkin etelämpänä on jokin sotilasalue. Silti aina riittää pitkäksi jonoksi asti ihmisiä, jotka haluavat töröttää kuvassa tämän tötsän vieressä. Saatiinpas napattua kuva välistä.

Vuokrattiin Miamin kentältä ärtsynpunainen Dodge, jolla ajeltiin Miami Beachiin yhdeksi yöksi. Hotelli oli art deco -tyylinen rakennus South Beachin Ocean Driven varrella. Miami Beach ei ole sama kuin Miami, vaan ihan oma kaupunkinsa, mutta monelle se on yhtä kuin Miami. Vähän ristiriitaiset tunnelmat siitä jäi — on kauniita art deco -rakennuksia, iltaisin upeat neonvalot välkkyy, pitkällä hiekkarannalla on toinen toistaan värikkäämpiä uimavalvojan koppeja… Makea elämä näkyy vähän kaikessa; Corvetteja, Lamborghineja, Jaguareja ja Porscheja vilisee vastaan. Hienoja autoja näkee jopa enemmän kuin Monacossa. Meidän suosikki, tietysti Mustang, taisi olla monen muunkin suosikki, avomallina tietenkin.

Miami Beach on ilmeisen suosittu lomanviettopaikka. Se näkyy myös hinnoissa. Ocean Driven eli rantabulevardin varrella olevassa kahvilassa tilattiin elämämme kalleimmat kaljat — kaksi tuikitavallista Coronaa (tuopissa tosin) = 42 dollaria. Kyllä tunsi itsensä tyhmäksi turistiksi. Muutenkin paikoissa oli vähän rahastuksen makua.

Lähes joka kuppilassa tarjoiltiin ämpärinkokoisia drinkkejä hintaan 35 taalaa. Tuosta saavillisesta olisi useampikin janonsa sammuttanut, joten kahdelle se oli ihan tehokas yömyssy. Fiksu ostos ja otos, eikö?

Kun South Beachilta poikkeaa muutaman korttelin vaikkapa kävelykatu Lincoln Roadille, niin hintataso on jo paljon inhimillisempi. Kauempaa löytää tietysti myös enemmän paikallisväriä ja vaikkapa mukavia kuubalaisravintoloita. Joissakin paikoissa oli myös jotenkin tuttu tunnelma, ja mielessä käväisi Kanariansaaret, hyvässä mielessä.

Neonvalot ja urbaani lomatunnelma.

Miamista on noin kolmen ja puolen tunnin ajomatka Key Westin saarelle. Olin mielessäni kuvitellut, että Florida Keys -saariston läpi ajettava reitti olisi poikkeuksellisen kaunis, mutta minusta se oli paikoin jopa vähän puuduttava. Toki hienojakin maisemia nähtiin, ja ovathan ne tuhottoman pitkät sillat jo elämys sinänsä. Pisin silta on seitsemän mailia, on siinä ollut rakentamista. Kun lopulta päästiin perille Key Westiin, niin heti tiedettiin, että se oli oikea valinta marraskuun katkaisevaan, aurinkoiseen lepolomaan.

Sikaritehtaan omistajan talo on yksi Key Westin vanhimpia.

Key Westissä majoituttiin mukavaan, vanhaan B&B-majataloon, jossa oli ystävällinen henkilökunta. Katuja kuljeskellessa ei voinut kuin ihailla kauniita, puisia rakennuksia isoine pihoineen, vapaina tepastelevia kukkoja ja kanoja ja rentoa lomatunnelmaa. Hellyttäviä ne kanaperheet, hyvin osasivat väistellä autoja ja autot niitä. Pienet tipuset vipelsivät perässä.

Key Westissä oli vastustamattoman kiireetön tunnelma, ja aurinko porotti siniseltä taivaalta — lämpötilakin oli juuri sopiva, vähintään +25, mutta tuskin yli +30. Tosin monien paikallisten mielestä oli kuulemma jo liian viileää… Ihmiset vaikuttivat olevan ainaisissa lomatunnelmissa, ja rennoissa baareissa ensimmäinen happy hour tarjoiltiin jo aamuseitsemästä puoleen päivään. No, ainakin siinä meidän ”kantapaikaksi” osuneessa rantabaarissa.

En kehdannut aamupäivän happy hour -kuvaa ottaa.
Key Lime Pie – yltiömakea paikallisherkku, jota tietysti piti maistaa.

Varsinaisia nähtävyyksiä Key Westissä ei onneksi juurikaan ollut. Yksi pakollinen käyntikohde sentään eli Ernest Hemingwayn talo. Kolmekymppinen Hemingway hengaili Key Westissä 30-luvulla, kirjoitti monet kuuluisista töistään siellä ja tietysti ryyppäsi, rellesti ja kalasti. Talossa asuu edelleen Hemingwayn kissojen jälkeläisiä. Opastetulla kierroksella kuuli monta hupaisaa ja traagistakin tarinaa Hemingwaystä (olipa taas mainio opas) — nauroin välillä vedet silmissä, varsinkin niille naissuhteille. Mutta onhan Hemingwayn elämässä ollut ikäviäkin vaiheita riittämiin, eikä se loppukaan mitään mieltä ylentävää kuultavaa ole. Ja aurinko nousee on muuten yksi lempikirjoistani.

Ernest Hemingway House
Melkein voi kuvitella Hemingwayn istumassa tässä talonsa työhuoneessa.
Tuo allas, josta kissa vettä lipittää, on urinaali. Kuulemma Hemingway roudasi sen talonsa pihaan aikoinaan kantabaaristaan, joka jouduttiin muuttamaan kalusteineen päivineen uuteen paikkaan, kun landlord korotti hintojaan. Hemingway oli ollut muuttohommissa mukana (viinatkin kun piti siirtää) ja todennut, että sen verran hän on rahaa tähän urinaaliin suoltanut, että se on nyt hänen. Vaimo ei kuitenkaan moista kapistusta sellaisenaan puutarhaan hyväksynyt, vaan naamioi sen suihkulähteeksi. Aika hieno tuli.
Hemingwayn kissojen jälkeläiset asustelevat talossa edelleen. Sanovat, että kissoilla on kuusi varvasta…
Laskepa ite…
Tämä Sloppy Joe´s Bar on se Hemingwayn kantabaari, johon urinaali ei muuton yhteydessä koskaan päätynyt. Alkuperäinen ”urinaalibaari” on nykyään naapurikorttelissa nimellä Capt. Tony´s Saloon… Ei käyty kummassakaan – ei siellä Hemingwayn henkeä kuitenkaan enää olisi ollut, luulen.
Harvemmin pääsee purjehtimaan kunnon purjeveneellä. America 2.0 -kuunari on todellinen kaunotar, kopio vuoden 1851 America´s Cupin voittaja-aluksesta. Hieno vene ja upea miehistö.

Parasta antia Key Westin reissulla oli ikimuistoinen auringonlaskupurjehdus, jonka teimme suurella purjelaivalla. Oli todella hieno sää, sopiva tuuli, laiva lipui vauhdikkaasti, mutta äänettömästi pelkillä purjeilla, ei mitään taustamusiikkia häiritsemässä, vain vähän muita ihmisiä ja mainiot tarjoilut. Key Westin auringonlaskut ovat kuuluisia, ja tämä auringonlasku oli yksi mieleenpainuvimmista. Hienoja elämyksiä, jotka muistaa pitkään.

Vietimme Key Westissä neljä yötä, ja olisin helposti voinut ollut vielä viidennenkin. Miamin paluumatkan varrelle osui Evergladesin luonnonpuisto, laaja suoalue, joka on kuuluisa linnustostaan ja alligaattoreistaan.

Tuollaisella päristimellä mentiin muuten paikoin aika lujaa. Harmi, kun on vain videoita, ehkä.

Poikkesimme vähän ex tempore johonkin random-paikkaan, joka järjesti veneajeluita pitkin suoalueen vesiväyliä. Vehje piti vauhdissa sellaista pärinää, että meidät varustettiin korvatulpilla. Ajattelin, että varmasti kaikki etanaa isommat elukat melusta säikähtäneinä säntäävät näkymättömiin (poloiset), mutta niin vain nähtiin upeita lintuja, kilpikonnia ja tietysti niitä alligaattoreitakin.

Veneajelun päätteeksi saimme nähdä vielä esityksen, jossa oli mukana käärme, krokotiili ja alligaattoreita. Enimmäkseen meitä vain säälitti ne eläimet. Toiset joutuu olemaan näytillä päivästä päivään, eivätkä pakoon pääse. Toki mies, joka eläimiä esitteli, kohteli niitä ihan hyvin — joku tutkijaopas, joka kiertelee myös kouluissa. Mutta silti… Mieluummin eläimiä haluaa nähdä luonnossa.

Baby-alligaattori ja baby-krokotiili. Reppanat.
Vapaana pitää saada elää, kuten tämä Floridan manaatti, joka meitä Key Westissä tervehti. Veneilijöitä varoitetaan manaattien asuinalueista, joilla pitää erityisen varovaisesti liikkua.
Aika söpö on hän. The Florida Manatee.

PS. Eilen perjantaina kävimme katsomassa The David Bowie Experience -esityksen Cambridgen Museum of Sciencen planetaariossa. Saimme kuulla Bowien parhaita biisejä, ja planetaarion valtavaan kattokupoliin oli heijastettu mahtavia videoinstallaatioita. Olipahan hieno kokemus, välillä tunsi pyörivänsä itsekin jossain linnunradan tuolla puolen. Aamulla luin netistä, että kiinalaiset tiedemiehet ovat löytäneet uuden hirviömäisen kokoisen mustan aukon meidän galaksista. Tieto lisää tuskaa — tämä humanisti ei ikinä pysty tajuamaan maailmankaikkeuden mittasuhteita millään tasolla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.