Washington DC:n reissu oli sellainen ex tempore -päähänpisto. Alunperin minun ei pitänyt sinne lähteä, mutta kun mies palasi viikon reissulta Singaporesta, ja heti perään tuli lähtö uudelle työmatkalle, niin mieli muuttui. Sentään lyhyt lento, Yhdysvaltojen pääkaupunki — kai se pitää käydä katsastamassa, kun näinkin lähellä ollaan.
Valkoisen talon pohjoispuoli näkyy, kun käy kävelyllä Lafayette Parkissa. Washington Monumentin obeliski kurkkii talon takaa.U.S. Capitol eli kongressitalo The National Mall -esplanadilla. Sesongin loputtua joka paikassa oli meneillään kunnostustöitä ja vesialtaat oli jo tyhjennetty. Kesällä National Mallin alue kukkaistutuksineen on varmasti kaunis, vaikka minusta perinteiset puistot ovat viihtyisämpiä.
Ensivaikutelma kaupungista ei ollut mitenkään ”rakkautta ensisilmäyksellä” -tyyppinen. Melkein alkoi jo päähänpisto kaduttaa. New Yorkista tai Bostonista poiketen kaupungin silhuetti vaikutti vähän tylsältä. Ei pilvenpiirtäjiä. Laakeita viheralueita, joista keskeisin on National Mall -esplanadi, jonka varrelta tai läheltä kaikki keskeiset nähtävyydet löytyy. Paljon vaaleita, mahtipontisia hallintorakennuksia, virastoja ja museoita. Kaupunki näytti — no, Yhdysvaltojen pääkaupungilta vallan ytimessä, ja pääkaupungiksi se kai aikoinaan alunperin rakennettiinkin.
Reflecting Pool Lincoln Memorialilta päin katsottuna. Taustalla näkyy U.S. Capitol, ja se obeliski, joka sen vieressä töröttää, on Washington Monument. Se olikin maailman korkein rakennelma vuoteen 1889 asti, jolloin menivät Eiffel-tornin Pariisiin rakentamaan. Korkein obeliski se on edelleen, 169 m, ja näkyy joka puolelle kaupunkia. Vähän niinkuin Fernsehturmin mollukka Berliinissä.Lincoln Memorial. Juuri tämän rakennuksen tasanteelta Martin Luther King piti kuuluisan puheensa ”I have a dream…” Sanat on kaiverrettu tasanteelle, ja siinä voipi käydä töröttämässä. Ja mehän käytiin. En kehtaa kuvaa laittaa.
Lienenkö nukkunut maantiedon ja historian tunneilla, kun en muistanut, että Washington DC ei kuulu mihinkään osavaltioon. Sen sijaan se on kongressin alaisuuteen kuuluva alue, District of Columbia (DC), jolla on rajoitettu itsehallinto.
National Museum of American History – mielenkiintoisia näyttelyitä ja kokoelmia maan historiasta laidasta laitaan. Minua kiinnosti esim. tämä Michelle Obaman virkaanastujaisasu. Olipa museossa myös kokonainen huone, joka oli omistettu pelkästään Judy Garlandin Ihmemaa Ozissa käyttämille punaisille kengille… Muuta huoneessa ei ollut, kuin kengät vitriinissä. #karjakkokatse
Jos rakastaa museoissa kiertelyä, niin Washington DC on siihen unelmakohde. Pelkästään Smithsonian-instituutilla on 17 museota joka lähtöön, ja ne ovat vieläpä ilmaisia. Muut museot siihen päälle! Itse jaksan koluta museoita yleensä vain pieninä annoksina kerrallaan. Vaikka olisi kuinka kiinnostavia aiheita ja esineitä tai kuinka maailmankuuluja taiteilijoita ja maalauksia, niin alkaa muutaman tunnin kuluttua uuvuttaa. Sitä uhmaten kiertelin kuitenkin parina päivänä tuntikausia muutamassa näistä ilmaisista museoista. Kaikenlaista osui eteen, mutta täysin kokematta jäi monta kiinnostavaa, kuten National Air and Space Museum ja National Museum of African American History and Culture. Niihin siis heti ensi kerralla.
En tiennytkään, että lääkäreitä käytettiin joskus tupakkamainonnassa. National Museum of American History.
Tietysti vasta jälkeenpäin luin, että National Art Galleryssä missasin juuri sen kuuluisan Leonardo da Vincin maalauksen Ginevra de’ Benci, joka ehdottomasti olisi siellä pitänyt älytä bongata. Voe tokkiisa. Urpo.
Vaikka hölmöyksissäni missasin da Vincin, niin näin sentään yhden Vincent van Goghin omakuvista. Jotain lohtua sentään. Parasta antia oli kuitenkin ehkä Andrea del Verrocchion taideteokset ja filminpätkä hänen elämästään. Nyt tiedän, että hänen oppilaitaan olivat esim. Leonardo da Vinci, Pietro Perugino ja Sandro Botticelli. Tunnen itseni sivistyneeksi.
Museoiden ja hallintorakennusten ohella Washington DC on täynnä historiallisia muistomerkkejä ja monumentteja. Siis niitä muuten on paljon. Me tutustuttiin kaupunkiin kävellen ja kiertoajellen, ja tehtiin muutaman muistomerkin kanssa lähempääkin tuttavuutta. Ovathan ne vaikuttavia ja liikuttaviakin.
Arlington National Cemetery, jonne on haudattu satojatuhansia sotaveteraaneja ja sodissa kaatuneita. Valkoisia hautakiviä silmänkantamattomiin. Lauri Törnin hautaa emme etsineet, ja Tuntemattoman sotilaan haudankin näimme vain kaukaa. John F. Kennedyn muistomerkillä kävimme kyllä. Siellä palaa ikuinen tuli. Korean sodan muistomerkki. Vietnamin sodan muistomerkki. Sen suunnittelukilpailun voitti aikoinaan 21-vuotias tyttö, Maya Ying Lin. Mustiin graniittiseiniin on kaiverrettu kronologisessa järjestyksessä 58 267 nimeä – kaikki Vietnamin sodassa menehtyneitä, kadonneita tai vangittuja. Yksinkertainen, mutta vaikuttava.
Alkukankeuden jälkeen kaupungista löytyi aina vaan enemmän uusia, mukavia puolia — rentoja ja viihtyisiä alueita, hyviä ravintoloita, erittäin ystävällisiä ihmisiä. Kuten kaupunkilomilla usein käy, niin käveltyä tulee julmetusti, mutta silti paikkaa alkaa kunnolla hahmottaa vasta, kun sieltä pitää jo pois lähteä. Eikö se ole hyvän reissun merkki, jos mieleen jää paljon asioita, joita olisi vielä pitänyt kohteessa tehdä? Georgetownin viehättävä kaupunginosakin nähtiin vain bussin ikkunasta.
Chinatownin värikäs portti. Kaikissa isommissa kaupungeissa taitaa olla Chinatown?Ettei nyt ihan sotamuistomerkkien kanssa synkistelyksi mene, niin menetin Washington DC:ssä Madame Tussauds -neitsyydenkin. En ehkä muuten niin olisi välittänyt sinne poiketa, mutta kun ilmaiseksi pääsi kiertoajelun kylkiäisenä, ja vastaanottamassa oli tämä ikisuosikki. Kävin minä sisällä pitelemässä George Clooneytä kädestä. Hän ei katsonut minua silmiin.Andy Warhol, Green Marilyn. National Gallery of Art. Tätä fanituksen määrää…
