Omaksi ilokseni vain opiskelen

,

Mainitsin jossain aiemmassa tarinassa, että osallistun täällä neljän viikon englannin kielen kurssiin ihan vain aikani kuluksi. Tuo hikinen rutistus loppui eilen, ja sain siitä oikein certifikaatinkin. En oikein tiedä, miten tuota rupeamaa kuvailisin, mutta helpolla en kyllä päässyt. Se siitä ilosta.

En ota opiskelua ollenkaan tosissani. Huvikseni hankin englannin kieliopin, nätinvärinen on kansi.

Toki englantia osaan arkipäivän tasolla — normaalit perushöpinät onnistuu ja matkoilla saan ruokaa ja juomaa tilattua. Kouluajoista on kuitenkin sen verran aikaa vierähtänyt, että sanavarasto on päässyt köyhtymään. Eikä minun kouluaikoinani todellakaan panostettu suullisen kielitaidon harjaannuttamiseen… Joskus lähes 25 vuotta sitten käydyltä Finnish-British Societyn keskustelukurssiltakin jäi mieleen lähinnä muutama ihana ihminen.

Aavistelin jo heti alkuunsa, että valintatestin tuloksista huolimatta kurssin taso saattaisi olla osaamiseeni nähden yläkanttiin arvioitu, mutta minkäs teet — siis rennolla asenteella tulta päin. Minullahan ei ole sen kummempia ammatillisia tavoitteita oppimiselle, toisin kuin ilmeisesti kaikilla muilla tuon kielikoulun opiskelijoilla. He kun tarvitsevat työnantajaansa tai opiskelupaikkaansa varten todistuksen, jossa kielitaidon taso ja opinnoissa edistyminen on asianmukaisesti todistettu. Voe tokkiisa.

Ei ole elämä pelkkää opiskelua, väliin voi vetäistä lohtulobsterin.

Ensinnäkin — normaalisti ryhmässä on n. 10 osallistujaa, mutta nyt kesälomakautena meitä oli vain kolme. Kurssikavereina oli japanilainen Hiroko ja saksalainen Gabriele, jotka molemmat ovat täällä töissä/opiskelemassa, asuneet muuallakin jenkeissä ja opiskelleet pitkään englantia. En muista yhtään, mitä muuta he itsestään esittelyissä kertoivat. Molemmat ovat kyllä todella mukavia, ja varsinkin Hiroko on Suomesta tosi kiinnostunut eli Muumi- ja Marimekko-fani, tietenkin.

Bostonista on vaikea löytää ulkoilmaterasseja, joissa voi vain rehellisesti juoda kaljaa. Onneksi Gabriele (saksalaisena) oli bongannut muutaman pop-up-tyyppisen ”Beer Gardenin” Charles Riverin varrelta. Testattiin heti.

Se sanasto sitten. Eipä kurssilla tosiaankaan lätisty normaaleja viikonloppukuulumisia, vaan meillä oli taustamateriaalina Applen ja Samsungin taannoinen patenttikiista, jonka ympärille koko neliviikkoinen kurssi rakentui. Oli lukuharjoituksia, kuullun ymmärtämistä, kirjoitusharjoituksia, intonaatioharjoituksia, prepositioharjoituksia, idiomiharjoituksia — ja suunnilleen koko opeteltava sanasto sellaista, että en ollut ikinä kuullutkaan. Describing Competition kaikissa sen variaatioissa. Oli kuulkaas mielikuvitus koetuksella.

Tottakai siellä välillä puhuttiin ihan jokapäiväisistä aiheistakin, ja newyorkilaisopettaja Jamesin juttuja olisin kuunnellut loputtomiin. Hänen opetustyylinsä on kyllä akateemisesti aika kunnianhimoinen, mutta tykkään hänen kuivakkaasta huumoristaan. Uutta sanastoa opeteltiin siten, että kun sanasto oli kertaalleen käyty yhdessä läpi, niin sitten jouduttiin vuoron perään ex tempore keksimään lauseita, joissa (näitä minulle outoja) sanoja konkreettisesti käytetään. Kun meitä oli vain kolme, niin nakki napsahti aikas tiuhaan. Varmaan savu nousi korvista, kun aivot raksutti alituiseen (ei tule dementia).

Jos ex-kollegat olisivat kuulleet tai lukeneet, miten paljon oikaisin tulliasioissa esimerkkejä keksiessäni, niin silmiä varmaan muljauttelisivat. Puhumattakaan siitä, millaisen kuvan saatoin antaa vaikkapa Suomi-Venäjä-suhteista, kun piti niitä esimerkkilauseita nopeasti keksiä. On kuulkaas sukellusvenekriisiä ja Suomen Nato-haaveiden aiheuttamaa alituista kitkaa naapurisuhteissa. Tai ne hätäiset esimerkit mistä tahansa Suomeen liittyvästä. Pakon edessä sitä suoltaa suustaan, mitä sattuu.

Viikonloppuna käytiin Seafood-festivaaleilla Bostonin Fish Pier -alueella. Kuvassa on kokkinäytös, jossa valmistettiin ruokaa jostain hailajista (Dogfish aka North Atlantic Cape Shark). Ei kuulemma ole uhanalainen.

Kotitehtäviäkin oli ihan stressiksi asti. Piti esimerkiksi kirjoittaa lyhyt lehdistötiedote jostakin työnantajaan liittyvästä kilpailutilanteesta. Löysin jonkin alkoholijuomien luokittelupäätöksen, josta sitten pykäsin raflaavan tiedotteen, ja tietysti oikaisin faktoja sen kun kerkesin (EU, Tulli ja pienpanimot kilpailutilanteessa vastakkain). Hieno tuli! Tunnilla piti sitten yllättäen kirjoittaa viidessä minuutissa uusi tiedote toisesta näkökulmasta. Ihan sumussa, ja täydet pisteet. Luulinkin jo olevani aika pro.

Viikkotapaaminen on kaksi ja puoli tuntia ilman taukoja. Joka session päätteeksi ope heittää ikävät pistokkaat; sanasto- tai kirjoitustestejä. Eilen oli viimeinen sessio, ja kosahin sitten maan tasalle aika vauhdilla. Joskus on tilanteita, joissa ihminen menee täysin kipsiin, ja näinpä se sitten kävi. Uuden sanaston läpikäynnin jälkeen olisi pitänyt minuutissa pitää puhe, käyttää siinä sujuvasti tätä uutta sanastoa ja samalla sisällyttää puheeseen kaikki aiemmin opetetut esimerkit englannin nousevasta intonaatiosta (että puhe olisi luontevaa). Toiset suolsi sujuvasti tarinaa (en kuullut, mitä), mulla pää tyhjä (eli en muista yhtään, mitä suusta ulos tuli). Että minä vihaan noita tilanteita. Kirjallinen ex tempore -testi siihen sitten vielä päälle …

Joskus aiemmin piti aina tilaisuuden tullen ryystää ostereita, nyt ei niin hinkua ole. Mutta aina nyt kolme pientä menee.

Joo, en ehkä jatka kurssia enää ensi viikolla. Tuntien jälkeen kävin joka kerta niin kierroksilla, että oli pakko käydä Burrenissa yhillä (tunnit kun pidetään Davis Squarella). Olisi ehkä kannattanut poiketa siellä ennen tunteja. Onko ihmisen pakko kiduttaa itseään epämukavuusalueellaan? Eipä tosiaankaan ole, se oli siinä.

PS. Ei helekatti, just kun tätä vuodatusta tässä torstai-iltana kirjoitan, niin Jamesilta tuli viesti, että ”ilmoitathan tänään, jos haluat jatkaa kurssia ensi viikolla.”

2 kommenttia Lisää kommentti

  1. Naali sanoo:

    Tietty jatkat,
    Vain nössö ottaa hatkat!
    Loppuu matkat,
    Jos suu supussa vain vatkaat.

Vastaa käyttäjälle Naali Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.