Elokuu alkoi jo, ja oikein säikähdin, miten aika kiitääkään. Kohtsillään iskee paniikki, kun kesä loppuu. Opiskelijoita on alkanut taas näkyä täällä Cambridgessa, nuorisoa enemmän kuppiloissa ja muuttokuormia puretaan katujen varsilla. Whaaat – justhan ne muutti täältä kesäksi pois.

Tykkään kyllä lämmöstä ja olen sitä aika hyvin ennen kestänyt, mutta nyt on ollut hiukan haasteellista pyöriä tuolla kaupungilla. Kun vesi virtaa pitkin selkää, se on välittömästi veto veks, jos ei ole edes pientä tuulenvirettä vilvoittamassa. Onneksi on Bostonin Public Garden, jossa on aina mukava käydä istuskelemassa varjoisilla penkeillä.

Heinäkuinen hääpäiväkin osui hellepäivään. Sen kunniaksi poikettiin Bostonin italialaisalueelle, North Endiin, päivälliselle. Siellä on paljon mukavia ravintoloita ja oikeasti vähän italialainen tunnelma. Hiestä märkänä mikään fine dining -osasto ei houkutellut, joten mentiin tuttuun Trattoria Il Paninoon, jossa on mutkaton tunnelma ja hyvää ruokaa. Mustekalasalaatin, carpaccion, hummeriraviolin, gnocchien ja parin prosecco-lasillisen jälkeen napattiin vielä Sunset Cruise Bostonin satamasta. Että jos vähän romantiikkaakin sitten. Ei se nyt ainakaan yltiöromanttinen risteily ollut (viinitkin muovimukeista), mutta Bostonin silhuetti on kyllä kaunis auringonlaskun ja iltavaistuksen aikaan.

Helteisen viikon kruunasi sunnuntainen valasretki. Raikkaat, vilvoittavat merituulet ja ne ihana olennot! Olen kerran aikaisemmin käynyt valaita bongaamassa Bostonista. Nyt sen sijaan hujautettiin vajaan tunnin päähän Gloucesteriin. Enkun ope väitti, että tämä järjestäjä on paljon parempi. Tiedä häntä, mutta ehkäpä pienempi paatti ja ne todella asiantuntevat luonnontieteilijäoppaat takasivat sen, että ei se ainakaan huonompi ollut.

Retkillä aina sanotaan heti alkuun, että valaiden näkeminen ei ole koskaan itsestään selvyys. Kyse on kuitenkin vapaana elävistä villieläimistä, joita ei mitenkään keinotekoisesti esiin houkutella. Ne tulevat näyttäytymään, jos sattuu huvittamaan. Joskus niitä näkee enemmän, joskus vähemmän ja joskus, tosin harvemmin, ei lainkaan. Onneksi me kyllä nähtiin valaita molemmilla kerroilla.

Ovat ne valaat vaan upeita ja vaikuttavia olentoja! Ne viettävät aina puoli vuotta syömättä jossain Karibialla ja tulevat sitten toiseksi puoleksi vuodeksi tankkaamaan Stellwagen Bankin suojelualueelle. Vuodesta toiseen. Luonnontieteilijät tunnistavat eri yksilöt pyrstön valkean alapuolen kuvioiden perusteella. Jokainen pyrstö on kuulemma erilainen, ihan kuin ihmisen sormenjäljet. Valailla oli oikein nimetkin, ja oppaat tiesivät kertoa kunkin yksilön koon, sukupuolen ja iänkin. Uskomatonta! Varmasti haluan mennä vielä uudelleenkin noita ihmeitä katsomaan.

Pitää vielä sanoa se, että ollaan tosi onnellisia siitä, että luotettiin vaistoon ja ensivaikutelmaan, kun valittiin tämä asunto. Tosi hyvin ollaan viihdytty, ympäristö on ihanan kotoisa, hyvin toimiva ilmastointi pelastaa hikihelteiset päivät ja yöt, ja tämä ylimmän kerroksen parveke Boston-näkymineen on todellinen helmi. Tai siis — se on sitä iltapäivällä, kun aurinko ei siihen enää porota. Saatiin muuten viimeinkin myös Mustangille parkkipaikka talon kellarikerrokseen. Ei enää tarvitse kyttäillä parkkipaikkoja kadunvarsilta — ja onhan se nyt hyvä, kun on lämmitetty autopaikka, kun ne Bostonin hyytävät talviolosuhteet iskevät päälle.