Kun katsoo ikkunasta ulos, niin helposti voisi kuvitella olevansa Suomen juhannusta viettämässä. Vettä työntää taas taivaan täydeltä. Jos jotain yhteistä Bostonin ja Suomen välillä pitäisi keksiä, niin kai se olisi laidasta laitaan ailahteleva sää. Jos eilen oli ihana päivä, niin tänään taas toinen ääripää. Eipä tuo juhannuksen viettoa sinänsä haittaa, kun ei sitä täällä edes osaa mitenkään erityisesti juhlistaa.
Viime viikonloppu vietettiin Cape Codissa, Massachusettsin eteläkärjessä, jonne bostonilaiset ja muut turistit kesäkuukausina sankoin joukoin säntäävät. Melkein harmittaa, kun ei ajoitettu matkaa juhannukseen. Olisi ainakin ollut upeita, vaihtelevia merimaisemia, majakoita, toinen toistaan kauniimpia hiekkarantoja ja New-Englannin pikkukaupunkien raukean helteistä kesälomatunnelmaa. Toisaalta siellä oli onneksi sesonki vasta aluillaan, joten vähemmän ihmisiä, ja rantoja pääsi ihailemaan ilmaiseksi. Loppupäivinä alkoivat jo vaatia 20—25 dollarin pysäköintimaksua suosituimmille rannoille. Ei edes pistäytymään päästäneet ilman beach stickeriä.
Ihana oli Cape Cod. Muutamassa päivässä ehti niemimaata melko hyvin autoillen kierrellä, vaikka se laaja alue onkin. Se ei ole saari, vaikka niin voisi luulla, vaan erotettu tekokanavalla muusta mantereesta. Pistäydyttiin jopa Martha´s Vineyardilla, joka taas on saari noin tunnin lauttamatkan päässä mantereelta. Voipi olla, että pitää tehdä uusi reissu syksymmällä korkeasesongin jälkeen, ja käydä myös Nantucketissa, joka on toinen saari Cape Codin edustalla.
Majapaikan valinta osui nappiin. Long Dell Inn on paikallisen merikapteenin vuonna 1849 rakennettuun vanhaan residenssiin remontoitu Bed & Breakfast -majatalo, jonka pitäjät suhtautuvat työhönsä pieteetillä. Harvoin kokee niin vieraanvaraista ja persoonallista paIvelua. Isäntä loihti käsittämättömän herkullisia aamiaisia. Meitä hemmoteltiin mm. uppomunilla & hollandaise-kastikkeella, sitruuna-ricottajuusto-pannukakuilla, hedelmäsalaateilla ja sorbeteilla. En tosin ole tottunut makeisiin leivonnaisiin heti aamusta, mutta niin vain ne tuhdit suklaakakutkin lautaselta hävisivät. Isäntä neuvoi hyvät autoreitit, vierailupaikat ja ravintolat, jotta saataisiin reissusta parhaat palat irti. Huumorin- ja tilannekomiikan taju oli myös pettämätön.
Ihmeteltiin Cape Codin marskimailla (marsh — eräänlainen kosteikko) siellä täällä näkyviä nättejä sinisiä puulaatikoita. Googlettamalla selvisi, että kyse on tietyn kärpäslajin (greenhead fly) pyydyksistä. Nuo pirulliset öttiäiset lisääntyvät kosteikoilla kiusaksi asti, ja verenhimoiset naaraat aiheuttavat ikävästi kutiavia pistojälkiä alueella liikkuville ihmisille. Sininen väri houkuttelee kärpäset ansaan, ja laatikkoon erehdyttyään ne ei sieltä enää pois pääse. Onhan tuo paljon ympäristöystävällisempää kuin myrkkykemikaalit. Huvittavaa muuten, että kärpäslajin tieteellinen nimi on Tabanus nigrovittatus.
Toinen jännä detalji: jossain tien varrella silmään pisti keltainen Turtle Crossing -kyltti. Vähän sitä ihmettelin, mutta taisivat ne olla ihan aiheellisia. Kilpikonna toden totta saattoi tien ylittää, hitaasti mutta varmasti. Kuka sellaisen päälle nyt haluaisi ajaa?
Aika paljon on syöty täällä hummeria, enimmäkseen Lobster Roll -muodossa. Minullahan on jo entuudestaan jonkinasteinen mustekala-addiktio, ja nyt näyttää pahasti siltä, että hummeriin kehittyy sama. Suomessa sitä ei tohdi juuri ikinä ostaa tai ravintolassa tilata. Täällä tuoretta hummeria on joka paikan ruokalistalla, ja se nyt vain on niin hyvää, ettei sitä voi vastustaa. Eniten tykkään, kun Lobster Rollin hummeriin lisätään vain voisulaa, mutta menee se majoneesinkin kanssa, kunhan sitä ei liikaa lorauteta. Hummeria on tarjolla monessa muodossa, esim. Lobster Mac and Cheese. Kokonainen on edelleen tilaamatta.
Kun nyt ruoka-aiheeseen päästiin, niin varmaan vesi kielellä seuraan kaikkia juhannusaiheisia somepäivityksiä Suomesta. Niin paljon tekisi mieli silliä ja uusia Siikli-perunoita, herneitä ja suomalaisia mansikoita, jopa grillimakkaraa. Saahan täältäkin mansikoita, mutta ei se nyt ole ollenkaan sama asia. Isoja ne tietysti ovat, Amerikassa kun ollaan, mutta aika mauttomia. Uusista perunoista liekö täällä kuulleetkaan. Harmi, kun ei keväisellä Ikea-reissulla huomattu hamstrata ruotsalaista silliä — vain yksi pikkuinen purkki odottaa jääkaapissa. Sisällöstä varmaan tapellaan. Saattaa minulla mopo keulia, kun pääsen ensi viikolla Suomessa vähän ostoksille tutun torikauppiaan kojulle ja Cittarin ruisleipä- ja juusto-osastoille.
