Sateisen päivän höpinöitä

,

Tänään on tuulista ja sataa vaihteeksi vettä, kaatamalla. Syysmyrskyltä näyttää. Eipä tarvitse ulos lähteä, ei kyllä olisi huvittanutkaan. Eivät nimittäin voittaneet Bruinsit Stanley Cuppia, ihan turhaan sännättiin varta vasten eilen baariin ottelua katsomaan. Onneksi ei sentään hankittu niitä överikalliita lippuja Bostonin TD Gardeniin (koska kotipeli). Eipä niitä tosin olisi saanutkaan. Tuukka Raskille olisi kyllä sen voiton suonut.

Lohikäärmemelonta-tapahtuma veti Charles Riverille melojia.

Kaikenlaisia tapahtumia täällä olisi viikoittain tarjolla — on osterifestaria, lohikäärmemelontaa Charles-joella, ruokatoreja ja muita toritapahtumia… On ne tapahtumat välistä kivojakin, varsinkin ne, joissa on korutaiteilijoiden tai muiden kädentaitajien tuotoksia esillä, livemusiikkia ja sellaista, mutta nekin pieninä annoksina. Täällä oli tietysti myös Pride-viikot, mikä näkyi sateenkaariteemana joka puolella kaupunkia, julkisissa rakennuksissa ja jopa kirkoissa.

Vieläkin on kokeilematta tuo Boston Duck Tour – hupaisa ajelu sekä maalla että vedessä, samalla välineellä.

Bostonissa on muuten kivan rento, vähän eurooppalaishenkinen tunnelma. Ei tunnu mitenkään periamerikkalaiselta, vaan kotoisalta. Täällä on runsas etninen ihmiskirjo ja jännä sekamelska erinäköisiä ihmisiä. Ihmisten katselu onkin mitä mieluisinta puuhaa. Harmi vain, että täällä on niukanlaisesti ulkoilmaterasseja, jos vaikka Berliiniin vertaa. Sen olen huomannut, että täällä ei juurikaan poltella tupakkaa. Muihin pössyttelijöihin sen sijaan varsinkin tietyillä kulmilla törmää. Laillistahan se täällä on, vaikka ei julkisella paikalla sallittua olekaan.

Eilen avasivat tämän meidän taloyhtiön kattoterassin. Kesän alkajaisparty, jossa tarjolla oli ilmaista ruokaa ja juomaa. Oli taas yksi semi-introvertti epämukavuusalueellaan. Sitä minglauksen ja small talkin määrää — on siinä vielä vähän opettelemista. Mutta kivoja ihmisiä asuu tässä talossa, ja yllättävän monenikäisiä. Jotenkin olin kuvitellut, että tässä asuu lähinnä opiskelijoita ja nuoria pariskuntia — ja me. Eräskin vanha rouva kertoi asuneensa tässä jo kohta parikymmentä vuotta. Hän viljelee mm. perunaa parvekkeellaan. Josko minäkin sitten jonkin yrttitarhan tökin tuonne parvekkeelle näivettymään. Hmmm, kuusi kappalettahan noita yllämainittujakin saisi kasvattaa…

Rockport on hurmaava pikkukaupunki rannikolla. Laskuvesi.

Tehtiin viikonloppuna pikku road trip Bostonista pohjoiseen. Boston on siinä mielessä sijainniltaan kiva, että lähellä on mukavia kohteita lyhyen ajomatkan päässä. Minua ei oikein motareille saa, kun niillä kaahataan tuhatta ja sataa ainakin neljällä kaistalla. Pienemmät tiet ovat mukavampia. Vaikka niillä matka taittuu hitaammin, niin maisemat ovat kauniita, ja niitä ehtii pikkuteiden varsilta katsellakin.

Emme ole koko täälläolon aikana törmänneet kaupungilla suomalaisiin tai ainakaan suomea ei missään kuule. Sen sijaan suomalaisia sukujuuria tuntuu löytyvän. Tätä taidegalleriaa piti Rockportissa vanhempi herrasmies, jonka isovanhemmat olivat Viitasaarelta. Suomea ei hänkään osannut, mutta hyvinkin mielellään hän kertoili taustoistaan.
Kauniita kävelyteitä, hulppeita huviloita ja kallioista rantaviivaa.

Ajeltiin siis pienempiä teitä Bostonista ylöspäin, ilman sen kummempia suunnitelmia. Pieniä pittoreskeja kaupunkeja ja kauniita merimaisemia haettiin ja löydettiinkin. Aika jännä, että vain parisataa mailia ajettaessa voi käydä jo kolmessa osavaltiossa. Ei niiden eroa mitenkään erityisesti huomaa — paitsi, että kun siirrytään Massachusettsista New Hampshireen, niin on heti liuta ostospaikkoja, koska NH:ssa ei ole sales taxeja. Ja Maineen siirryttäessä tullaan Kitteryyn, joka pursuaa outlet-myymälöitä. Ei me kyllä kumpiakaan hyödynnetty. Kaikissa rannikon osavaltioissa on tietysti tarjolla loistavia äyriäisruokia, hummereita, ostereita ja muita mereneläviä, ja erityisesti Maine on kuuluisa niistä lobstereistaan.

Hummerikoju Ogunquitissa, Mainessa. Lounaaksi clam chowderit ja lobster rollit.

Niin, mehän sitten hankittiin auto. Vuokraaminen on kallista, ja samoilla kuluilla auton kuulemma voi ostaakin (ja myydä myöhemmin pois = miehen logiikkaa). Minulle olisi jokin aasialainen perheautoratkaisukin kelvannut, kun melkein enimmäkseen niillä Toyotoilla, Hondilla, Subaruilla sun muilla täällä näkyvät ajavan. Mutta kun kerta Amerikassa ollaan, niin pitää sen autonkin olla amerikkalainen, perustelee mies. Ei siinä sitten, samaan konkurssipesäänhän tuo menee. Nyt on alla hyvinkin sporttinen Ford Mustang. Minäkin tykkään siitä salaa, onhan se heppalogoineen ihan klassikko. Minusta se jopa hirnahtaa käynnistyessään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.