Yksin kotona ja busy doing nothing

,

Mies lähti torstaiaamuna työmatkalle Torontoon. Olen tässä yksikseni ihmetellyt, miten nopeasti aika täällä onkaan mennyt. Tuntuu, että oltaisiin asuttu täällä jo vaikka kuinka kauan, vaikka vasta huhtikuun alussa muutettiin. Ihanaa on ollut seurata kevään vaihtumista kesäksi. Nyt taas kukkii uudet puut ja pensaat, ja linnuilla on poikaset.

Rhododendronit kauneimmillaan kotikadulla.
Sorsien ja kanadanhanhien lisäksi jälkeläisiä on tehnyt myös legendaarinen Harvard Turkey. Lapsia oli monta, mutta niin vikkelästi puskiin sujahtivat, että vain pari osui kuvaan. Miten pieniä ja söpösiä!

Mietin, että mitä me ollaan täällä oikein tehty vaikkapa viime viikon aikana. Eipä paljon mitään ihmeellistä, mutta ei kai se elämä Suomessakaan olisi sen vauhdikkaampaa ollut. Kun kaupunki on jo melko tuttu, niin ei ole ollut sellaista pakollista nähtävyyksien kahlaamisen tarvetta oikeastaan ollenkaan. Pieniä muisteluretkiä eri puolille kaupunkia on ollut kiva silti tehdä.

Boston Harbor Walk, Seaside District.

Suhteellisen harvoin syödään täällä Bostonissa tai Cambridgessa ulkona. Ravintoloissa on (melko) kallista, joten senkin takia kokkaillaan useimmiten kotona. Nopeasti on tottunut siihen, että ravintolalaskuun kuuluu ruokaillessa aina lisätä noin 20 %:n tippi. Baaritiskilläkin jätetään sujuvasti tippiä ainakin se taala per drinkki. Kaiken kaikkiaan lähes kaikki kokemukset ravintoloista ovat olleet positiivisia. Ruoka on yleensä hyvää, ellei erittäin hyvää, ja palvelu enimmäkseen erinomaista.

Daily Catch on pikkuinen äyriäisravintola North Endissä. Vaatimattoman oloinen, mutta sinne on aina jono. Juomat tarjoillaan muovimukista, sisällä on ahdasta, mutta ne tuoreista äyriäisistä valmistetut annokset vievät kielen. Simppeliä, mutta herkullista.

Olut se vasta hyvää täällä onkin ja usein petollisen vahvaa. Kantapään kautta ollaan opittu yleensä tarkistamaan prosentit jo ennen tilausta, mutta saattaapa välillä lipsahtaa eteen jopa 8,5 %:n juoma. Ovat vain niin älyttömän hyviä, että vahvuutta ei juodessa ollenkaan huomaa. Täällä on tosi kivoja panimoravintoloita, joihin tekee mieli poiketa ihan vain sen hyvän oluen vuoksi. Ei niinkään hyvän humalan.

Lamplighter Brewing Co. on yksi panimoravintoloiden suosikeista. Panevat harva se viikko uusia oluita tarjolle ja järjestävät viikoittain tapahtumia. Ihan liian lähellä kotia.

Olen jo ehtinyt sen verran tykästyä sen newyorkilaisen englannin opettajan kuivakkaan huumoriin, että osallistuin toiseenkin hänen vetämäänsä Meetuppiin. Tällä kertaa tapaamispaikkana oli Museum of Fine Arts. Edelliseltä käyntikerralta en muistanut ensimmäistäkään maalausta tai taiteilijaa, oikein hävetti, kun kysyttiin. Yhtä sumua. Koetan keksiä, missä small talk -tilanteessa voisin brassailla taas oppimallani uudella fraasilla shoot from the hip. Kohta muuten varmaan änkeän jollekin englannin kurssille, ihan vain huvikseni.

Amerikkalaisen taiteilijan, Joseph Rodefer DeCampin maalaus The Blue Cup. Hirmu kaunis minusta. Ihan kuin ottaisi selfietä…

Käytiin viime viikonloppuna myös Lexingtonin Suomi-koulun kevätjuhlassa. Liityin joskus aiemmin BostonFinns-sähköpostiryhmään, ja he siellä kovasti etsiskelivät ensi lukukaudelle avustajia. Vähän jo alustavasti lupauduin, niinpä siis tutustumaan kouluun. Heillä on monta eri-ikäisten lasten ryhmää, ja aikuisryhmäkin, jotka kokoontuvat pari kertaa kuussa oppimaan suomea. Olipahan melkoista härdelliä. En ehtinyt pahemmin edes suvivirttä laulettaessa liikuttua, kun joku pikku riiviö töräytti vappupilliin kesken hartaan tunnelman. Paheksun syvästi. Onneksi nyt on kesätauko, ja toiminta jatkuu vasta syksyllä. Ehdin vielä häipyä hiljaa takavasemmalle. Ei ehkä ole sittenkään ”mun juttu”.

Täällä on ilmiselvästi oppilaitosten lukukausi päättynyt. Katujen varsilla törmäsi viikolla roskalavoihin, hylättyihin huonekaluihin ja patjoihin (mitähän kaikkea nekin ovat kokeneet, olivat vähän reissussa rähjääntyneitä …). Ihan tulee itsellekin haikea fiilis, ei nyt niistä patjoista, vaan opiskeluaikojen muistelusta muuten. Eilen kaduilla pyöri High School Graduate -tyyppejä ne mustat neliskulmaiset tötsät päässään ylpeiden perheenjäsentensä kanssa. Eikös ne niitä tyyppejä ole?

Viime maanantaina oli Memorial Day, joka on täällä vapaapäivä. Kaupunki oli toisaalta tyhjä, kun monet paikalliset viettivät pitkää viikonloppua jossain Nantucketissa tai Martha´s Vineyardissa, toisaalta tuhannen turvoksissa, kun lopuilla oli aikaa maleksia puistoissa helteisessä säässä. Ja tietenkin olisi ollut Memorial Day -alennusmyyntejä…

Garden of Flags Boston Common -puistossa. Peräti 37 000 lippua Soldiers and Sailors -monumentin edessä, aika vaikuttava näky.

Niin, en siis varsinaisesti ole mitään ihmeempiä puuhaillut. Vähissä ovat harrastukset toistaiseksi. Kerran, kun taas istuskeltiin tuolla Charles Riverin rannoilla ihailemassa melojia ja soutajia, joita siellä usein näkee harjoittelemassa, niin sanoin Rossille, että tuota olisi kiva joskus kokeilla. Hänpä spontaanisti samaan hengenvetoon totesi, että ”nuo veneet on aika kapeita”. Että se siitäkin harrastuksesta sitten.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.