Montenegro on pieni maa, eivätkä välimatkat paikasta toiseen ole erityisen pitkiä. Kuitenkin lyhyeenkin ajomatkaan saa varata useita tunteja, koska tiet ovat mutkaisia ja nopeusrajoitukset alhaisia. Kun nyt olimme valinneet viehättävän Perastin loppuloman tukikohdaksi, päätimme tehdä sieltä autoillen pari päiväretkeä ja samalla vielä ihailla myös Kotorinlahden ympäristöä.
Yksi Montenegron kuuluisimmista nähtävyyksistä on Ostrogin luostari. Sinne on Perastista muutaman tunnin ajomatka ja vaihtelevat maisemat. Matkalle osui useita ratsioita, joten nopeusrajoitusten kanssa piti olla skarppina, ettei päässyt tahtomattaan poliisien puhutteluun.
Ostrogin luostari, ja erityisesti sen valkoinen kirkko, on vaikuttava näky jo etäältä. Se on rakennettu kiinni pystysuoren kallion seinämään, ja sinne johtaa kapea ja mutkainen tie. Maisemat alas laaksoon ovat huikaisevan kauniit. Jostain syystä minua jännitti autokyyti ylös vuorelle tavallista enemmän, eikä maisemien ihailusta tahtonut tulla mitään. Liekö syynä ollut se, että tiessä ei juurikaan ollut kaiteita, ja pudotus alas näytti etovalta.
Paluumatkalla Perastiin pysähdyimme vielä ihailemaan karunkaunista maisemaa ja lumisia vuorenhuippuja.
Piipahdus Herceg Novissa
Toisen päiväretken teimme lähellä Kroatian rajaa sijaitsevaan Herceg Novin rannikkokaupunkiin. Aiemmat Kotorin ja Lovćenin kiipeilyt tuntuivat edelleen jaloissa. Niinpä olikin mukava verrytellä jäseniä Herceg Novin vanhassa kaupungissa, joka myös tunnetaan kuvauksesta ’Town of 100 001 Steps’. Portaita tosiaan oli kiivettäväksi asti, mutta myös vuosisatoja vanhoja linnoituksia, kirkkoja, kauniita rakennuksia, aukioita ja kujia.
Saimme kulutettua useamman tunnin kuljeskellen pitkin vanhaa kaupunkia, puuskuttaen portaita ja istuskellen aukioiden kahviloissa. Leppoisa päivä kaiken kaikkiaan.
Kotimatkalle Cetinjen kautta
Loman viimeisen illan vietimme nauttien Perastin rauhallisesta tunnelmasta, turkoosista merestä ja hyvästä ruuasta Conte-hotellin rantaravintolassa. Ajelimme vielä kerran ylös Kotorin serpentiinitietä, ja loimme haikean katseen Kotorinlahden upeisiin maisemiin.
Podgorican kentälle ajoimme Cetinjen kautta. Cetinje oli Montenegron pääkaupunki vuoteen 1946 asti. Meillä oli tarkoitus käydä tutustumassa Cetinjen kuuluisaan ortodoksiluostariin. Kyllä me luostaria käytiinkin katsomassa, mutta osuttiin sisätiloissa sivustaseuraajiksi johonkin isä-tytär-pappiseremoniaan, jossa pappi paljasti tyttärelle lukkojen takaa jotain hyvin pyhää, jota sitten piti suudella. Meille tuli olo, että olimme tirkistelemässä intiimiä perhetapahtumaa, joten luikittiin vähin äänin takavasemmalle.
Luostarissa säilytetään useita pyhäinjäännöksiä, esimerkiksi palaa rististä, jolla Jeesus ristiinnaulittiin. Liekö tuo edellä kuvattu seremonia liittynyt juurikin siihen. Tiedä häntä. Ei jääty ottamaan asiasta selvää, joten pintapuoliseksi jäi se luostarivierailu. Veikkaanpa, ettei olla ainoat turistit, joilta pelkän hämmennyksen vuoksi jää oleelliset asiat näkemättä. En taida oikein osata käyttäytyä noissa pyhissä paikoissa. Vähän vastaava vahinko sattui Ostrogissakin, kun jouduttiin epähuomiossa keskelle jotain siunausrituaalia, kun ängettiin sisälle johonkin kirkon luolamaisista huoneista.
Cetinjessä oli jotenkin charmikkaan pikkukaupunkimainen tunnelma. Ihmiset istuskelivat kävelykadun varren kahviloissa nauttimassa keväisestä auringonpaisteesta. Kevät siellä ei ollut vielä ollenkaan niin pitkällä, kuin alempana Kotorinlahdella. Oli hieno kokemus, kun saimme reissun aikana nähdä niin erityyppisiä kaupunkeja ja kyliä.
Vähän meitä jäi harmittamaan se, että emme tällä reissulla päässeet käymään vaikkapa Durmitorin luonnonpuistossa. Mielessä muhii ajatus, josko syyskuussa tekisi ihan vain täsmäreissun Montenegroon, ja keskittyisi luonnonpuistoihin ja vuoristomaisemiin. Saa nähdä, miten asia etenee. Voipi olla, että syyskuussa kuitenkin kaipaa enemmän jonnekin merellisiin maisemiin.
