Siitä on jo reilu vuosi, kun muutimme tänne Bostoniin, 2.4.2019 tarkalleen ottaen. Vuosi on kulunut käsittämättömän nopeasti, ja siihen on mahtunut paljon huikeita kokemuksia. Viimeiset pari kuukautta ovat olleet kaikin tavoin hyvin erilaisia tämän koronapandemian takia. Omituisin ja ahdistavin kevät ikinä. Mieli on häilynyt jossain epäuskon ja epätoivon välimaastossa. Vaikka kuinka päättäisi pitää pään kylmänä ja ajatella positiivisesti, niin silti meinaa ahistus iskeä. Sitä seuraa pakonomaisesti kaikkea uutisointia ja kauhuskenaarioita. Se ei ehkä ole viisasta oman mielenterveyden kannalta. Ainut ”lohtu” tässä karmeassa tilanteessa on se, että ei tässä yksin kärvistellä, vaan ”we´re all in this together”.
Bostoninkin alue on autioitunut. Liikkumista rajoitettiin ja julkiset tilat ja ravintolat suljettiin jo aikaa sitten, koulut ja yliopistot samoin. Ulkoilla sentään vielä jossain saa, kunhan välttää ihmiskontakteja ja väkijoukkoja. Tosin — kaikki julkiset ulkoilu- ja puistoalueet ovat suunnilleen käyttökiellossa. Pysäköintipaikat on blokattu. Social distancing pitää tietysti joka tilanteessa muistaa. Charles Riverin varrella riittää lenkkeilijöitä ruuhkaksi asti, joten sekaan ei oikein uskalla, paitsi aikaisin aamulla. Kevät etenee ihanasti, se ei paljon pandemioista piittaa.
Kaupoista saa vielä ruokaa, ja noutopalvelu toimii hyvin. Joistakin hittituotteista on välillä pulaa, kun niitä täälläkin hamstrataan. Jo viikkoja sitten kiellettiin kestokassit eli omaa kassiaan ei ruokakauppaan saa viedä, joten kaikki ostokset pakataan kaupassa aina uusiin paperikasseihin. Meidän vakiokauppaan, WholeFoodsiin, otetaan kerralla sisään vain 25 henkeä, vaikka tilat ovat isot.
Käsidesiä, desinfiointipyyhkeitä tai edes kuumemittaria emme ole onnistuneet mistään kaupasta saamaan. Verkkokaupatkin huutavat eioota, ainakin toukokuulle asti. Tai no, kuumemittari tuli verkkokaupasta perille asti toisella yrittämällä, ensimmäinen lähetys katosi mystisesti. (BTW, en ennen tiennytkään, että hamstrata on englanniksi hoard. Rossi ehti käyttää sanaa jo Scrabblessakin. Sai hitokseen pisteitä).
Palasimme maaliskuun toinen päivä San Franciscosta. Siitä lähtien olemmekin olleet vapaaehtoisessa kotikaranteenissa, mitä nyt pakolliset kaupassakäynnit on hoidettu ja sen verran ulkoiltu, ettei pää vallan hajoa.
San Franciscolle tunnusomainen vanha cable car. Nyt ajelin sillä päiväkausia, kun viimeksi jäi sekin kokematta. 
Kaupungin mäkisten katujen varteen on haasteellista parkkeerata.
Helmikuun koronatilanne oli vielä täysin erilainen, kuin nyt. San Franciscossa pidettiin iso konferenssi, johon Rossin kollegoineen piti osallistua. Monet isot konferenssit länsirannikolla kyllä jo tuolloin peruttiin, mutta tätä ei. Itse arvoin pitkään, lähdenkö sinne mukaan. Lopulta kuitenkin päädyin lähtemään. Ollaan käyty San Franciscossa muutamia kertoja lähes 20 vuotta sitten, kun asuttiin Kalifornian Piilaaksossa. Paljon jäi silloin silti näkemättä, ja teki mieli nähtävyyksiä tarkkoa. Alitajunnassa kuitenkin taisi olla pahimpana pelko siitä, miten kamalaa olisi, jos joutuisimme sairastumisten vuoksi karanteeniin tai sairaalaan eri rannikoille. Tuntui paremmalta lähteä mukaan ja koettaa pysyä yhdessä.
Vaikka tämäkään selli ei ole aivan karuimmasta päästä, niin … 
… jos osasit käyttäytyä, saatoit saada paljonkin virikkeitä sellielämään.
Helmi-maaliskuun vaihteessa koronatilanne ei mitenkään erityisesti näkynyt San Franciscossa. Kaikki nähtävyydet, ravintolat ja hotellit olivat normaalisti auki, mitä nyt käsien desinfiointipisteitä oli tavallista enemmän esillä hotelleissa. Pormestari taisi kyllä jo tuolloin julistaa jonkinlaisen ”hätätilan” kaupunkiin, koska Piilaaksossa oli koronatapauksia todettu, ja risteilyaluksilla oli karanteeneja. San Franciscossa ei varsinaisista tartuntatapauksista vielä raportoitu. Vain pari viikkoa tämän jälkeen jo uutisoitiin, että koko San Francisco ja Bay Area on käytännössä suljettu. Tilanne muuttui siis tosi nopeasti.
Kaupungin mutkaisin katu, Lombard Street, takana pilkottaa Coit Tower. 
Lombard Street alhaaltapäin. Viime kerralla mekin madeltiin katu autolla.
Tässä ajassa on pakko koettaa löytää positiivisia asioita, joilla mielen saisi edes hetkeksi kevenemään. Olen onnellinen siitä, että tämän kuluneen vuoden aikana kuitenkin matkusteltiin ja koettiin monenlaisia mahtavia elämyksiä. Vaikka itsekin välillä on tuntenut melkein syyllisyyttä jatkuvasta lentelemisestä, niin näin jälkikäteen ja tässä pandemiatilanteessa on silti iloinen, että niin tehtiin, kun vielä pystyttiin. Olipa se sitten itsekästä tai ei.
San Franciscossa oli mukavaa. On melkein syyllinen olo, kun sitä muistelee. Voipi olla, että enää ei reissuja täällä tehdä, vaikka kaikenlaista kivaa jo olimme suunnitelleet, kun tätä tilannetta ei edes osattu kuvitella. Nyt on päällimmäisenä huoli, pääseekö käymään Suomessa, ja jos pääsee, voiko tulla tänne vielä takaisin. Asunto on vuokrattu lokakuun loppuun asti, ja ainakin se pitäisi päästä tyhjentämään ennen sitä.
Pääsisipä vielä ravintolaan syömään, vaikkapa tätä cioppinoa. 
Tai baariin juomaan – jotain. Irish Coffee kuulemma keksittiin täällä Buena Vistassa.
Tuli noista yllä olevista kuvista mieleen, että kyllä me San Franciscossakin koetettiin olla varovaisia ihmiskontakteissa, vaikka siitä ei silloin vielä niin hohkattukaan. Julkisissa kulkuneuvoissa oltiin suunnilleen hengittämättä ja koskematta mihinkään. Kun oltiin syömässä tuota cioppinoa yhdessä North Beachin italialaisravintolassa, niin pari amerikkalaisrouvaa heittäytyi ikäänkuin iholle. Ihania tyyppejä kylläkin. Toinen halusi välttämättä asetella minulle ruokalapunkin kaulaan ja poislähtiessä halailtiin pitkään. Ajattelin, että minun tuurilla nuo ovat juuri risteilyltä rantautuneet. Puhumattakaan tuosta Irish Coffee -paikasta, jonka baaritiski oli aina tuhottoman turvoksissa. Pärskeiltä oli siinä puheensorinassa pikkuisen paha välttyä.
Massachusettsin poikkeustilaa jatkettiin juuri 18.5. asti. Tänään keskiviikkona 29.4. tuli täällä Cambridgessa voimaan jokaista yli 5-vuotiasta koskeva määräys pitää kasvosuojaa aina, kun liikkuu oman kotinsa ulkopuolella. Maskia on pidettävä myös asuintalojen yhteisissä tiloissa. Aiemmin varsinkin lenkkeilijät ja pyöräilijät ovat kasvosuojien käyttöä vältelleet. Maskin puuttumisesta voi nyt napsahtaa 300 dollarin sakot. Ajoittain on viime aikoina myös kuullut, kun ”ämyriautot” kiertelevät kaduilla muistuttamassa ihmisiä kasvosuojista ja riittävästä etäisyydestä kanssaihmisiin.
Kasvosuojien hankinta on ollut meille vähintäänkin haasteellista. Amazonilta ollaan niitä onnistuttu sentään tilaamaan jo kahteen otteeseen. Ensimmäiset kangasversiot näyttävät siltä, että ne on ommeltu miesten ohuiden, valkoisten puuvillakalsareiden etuosasta. Erittäin epämukavia. Toinen setti sisältää kertakäyttöisiä, heppoisen näköisestä paperista Kiinassa kyhättyjä maskeja. Mutta näillä mennään, toivottavasti niistä edes jotain (henkistä) hyötyä on.
Tänne blogiin ei ole nyt jaksanut oikein kirjoitella. Toisaalta olisi voinut ehkä kirjata omia tuntemuksiaan, mutta toisaalta niitä ei edes haluaisi muistaa, jos/kun tämä tilanne vielä joskus normalisoituu. Varmaan jollakin tasolla tämä kokemus muuttaa omaakin suhtautumista elämään, ainakin niin sopii toivoa. Ihmisellä tosin on tunnetusti lyhyt muisti.