Lomalla, osa 1: Helteinen Music City

,

Tämä blogiin kirjoittamisen into vain hiipuu hiipumistaan. Pakotan nyt itseni laittamaan joitakin juttuja ylös, että edes pääpiirteissään itse muistaisin tästä ulkomaan ajasta jotain myös jälkeenpäin. Sehän tämän koko blogin tarkoitus alun perin olikin. No, Bostonissa on taas vaihteeksi sateista, joten ehkäpä nyt on sopiva hetki hiukan muistella aurinkoisia lomakokemuksia.

AT&T-rakennus Nashvillen downtownissa. Näyttää ihan Batmanilta?

Nashvillen reissu osui syyskuun puoliväliin. En tiedä, olisiko sinne koskaan tullut matkustettua, ellei Rossille olisi ilmaantunut työkeikkaa. Kun selailtiin vähän netistä tietoa tästä Tennesseen osavaltion pääkaupungista, jota myös täydestä syystä Music Cityksi kutsutaan, niin muutaman lomapäivän yhdistäminen työreissuun alkoi kiinnostaa. Olisipahan ainakin riittävän erilainen kaupunki kuin Boston.

Nashvillessa on paljon upeita muraaleja.

Sitä en osannut etukäteen ajatella, että Nashvillessa olisi edelleen niin hillitön helle. Kaukoviisaasti vuokrattiin onneksi huoneisto ydinkeskustasta, joten Broadway-katu oli parin korttelin päässä. Broadway on siis se pitkä katu, jonka varrella on vieri vieressä musiikkibaareja molemmin puolin, useat monessa kerroksessa. Jokaisessa soittaa elävä bändi, tietysti enimmäkseen country-tyyppistä musiikkia, josta Nashville on kuuluisa. Sitä kakofonian määrää, kun kadulla ohi baarien kävelee ja musiikki muutaman metrin välein vaihtuu — ja se musiikki soi aamusta iltaan. Illalla, kun kaikki neonvalot välkkyy, musiikki pauhaa ja ihmiset tungeksii juhlatuulella parhaisiin baareihin, tuntee kyllä olevansa ihan ulkomailla.

Yhtä Honky Tonk Heavenia koko katu.

Kaikki bändit, joita kuultiin, olivat todella hyviä. Harmi vain, kun tuo country-musiikki ei ole itselle kovinkaan tuttua — ei pystynyt (aina) laulamaan muiden mukana. Kuulosti siltä, että muut osasivat kaikki kappaleet ulkoa. Toki tiedän suurimmat starat ja tunnistin osan kappaleista, vaikka esittäjiä en. Taidan kyllä nyt tykätä countrysta enemmän kuin ennen! Tunnelma baareissa oli lähes poikkeuksetta mainio, ja ihmiset rentoja ja todella puheliaita. Bostonissa on tosiaankin toisenlaista.

”Listen to live music to your little achy breaky heart´s content”, kuten yksi Nashville-opas kehotti.

Nashville on bilekapungin maineessa, joten sinne kerääntyy joka puolilta porukkaa nauttimaan musiikista, hyvistä bändeistä ja rennosta tunnelmasta. Hauskanpito ei keskity vain baareihin, vaan kaduilla näkee jos jonkinlaista menopeliä, joissa on täysi biletys päällä. Nashville on kuulemma suosittu tyttöjen polttaripaikka, pojat taas viedään Vegasiin. Tohtiikohan sitä Vegasissa ollenkaan käydä…

Tunnistin vain Johnny Cashin ja Dolly Partonin tästä seinämaalauksesta.

Vaikka me aika ahkerasti baareja koluttiinkin, niin ehdittiin me toki perehtymään myös country- ja bluegrass-musiikin historiaan ja eri aikakausien artisteihin ja tyylilajeihin. Tehtiin opastettu back stage -kierros legendaariseen Ryman Auditoriumiin, jolla on käsittämättömän värikäs historia ja suuri vaikutus siihen, että country-musiikista tuli niin suosittua. Siellä ovat esiintyneet lukemattomat kuuluisat laulajat ja näyttelijät. Siellä on myös tehty monia radio- ja tv-ohjelmia, ml. Grand Ole Opry, kuuluisa live show, jota nauhoitettiin Rymanissa vuoteen -74 saakka, jolloin show siirrettiin uusiin tiloihin. Back stage -kierroksella kuuli mainioita tarinoita (mm. miten Johnny Cash tapasi tulevan vaimonsa June Carterin), mutta valokuvia pukuhuoneista ei valitettavasti saanut ottaa.

Tankattiin country-tietoutta myös Country Music Hall of Fame -museossa. Lähes kolme tuntia vierähti huomaamatta museota kierrellessä — esiintymisasut, soittimet, musiikkinäytteet ja vanhat filminpätkät olivat asiaan tarkemmin vihkiytymättömälle sitä parasta antia. Ja se Elviksen kullalla koristeltu upea Cadillac jostain 60-luvulta…

Esiintymisasu esillä Country Music Hall of Fame -museon näyttelyssä. On siihen pistetty vähän eforttia…

Helteestä huolimatta jaksettiin vähän kierrellä kaupungillakin ja Nashvillen lukuisissa puistoissa. Ei se minusta mitenkään erityisen kaunis kaupunki ole, mutta ihanan rento ja ystävällinen. Onneksi huoneistossa oli käytössä pesukone, koska kaupunkikierroksen jälkeen ei päällä ollut ensimmäistäkään kuivaa vaatekappaletta.

Bicentennial Capitol Mall State Park. No, puisto.
The Parthenon -replica Centennial Parkissa. Rakennettu joskus vuonna 1897, nykyään taidemuseo. Että sellaisen pykänneet keskelle Tennesseetä.

Hauska oli reissu Music Cityyn. Sen verran huolella riekuttiin yötä myöten musiikkibaareissa (neljä iltaa peräkkäin), että sain rangaistukseksi törkeän pahan yskän. No, ei — luulenpa, että syynä oli ne valtavat lämpötilaerot, kun ulkona oli tukahduttavan kuumaa ja sisällä ilmastointi pohotti täysillä. Se vielä jäi vähän kaivelemaan, ettei tällä reissulla saatu hankittua lippuja ”oikeisiin” konsertteihin, joita vaikkapa Ryman Auditorium tai Grand Ole Opry olisi tarjonnut. On siis hyvä syy käydä joskus Music Cityssä uudestaan, ja nyt kun tarkemmin mietin, niin jäi sinne vaikka kuinka paljon vielä nähtävää ja koettavaa. Ai että.

Pitää vielä loppukevennyksenä kertoa se, että mentiin ja tilattiin hot chicken -ateriat tästä kuuluisasta ruokakojusta (Nashvillessa tuota tulista kanaa kuuluu ehdottomasti kokeilla). Yritettiin tilata medium hotit molemmille, kun eihän se nyt tunnu missään, kun tulisesta ruuasta tykätään. Tyttö kassalla kysyi ”are you sure?” ja jatkoi, että jos kuitenkin ottaisitte edes toisen mildina. No, OK sitten, vaikka tulisuusasteita olisi ollut mediumin jälkeenkin vielä varmaan kolme. Thank God – en ole eläissäni nähnyt kenenkään niin paljon syödessään hikoilevan kuin Rossin, joka tottakai sen medium hotin söi. Oli se kerrassaan viihdyttävää katsottavaa, vaikka oma mild-versiokin poltteli suuta julmetusti. 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.