Pariin päivään ei ole oikein mitään muuta ollut mielessä kuin se, mistä se pysyvämpi asunto löydettäisiin. Yhtä vuokraussivustojen googlettamista ja välittäjien bongausta. Asuntonäyttöjä buukattu – ja jotain jo tsekattukin. Aika vähissä ovat passelit asunnot. Vähän asuntoasiassa mietityttää se, että eihän me täällä ihan kahdestaan olla. Vaikuttaa se varmaankin asunnon kokoon, jos mukana on meidän viidestä…
Tekijä: Pii
Matkustan ja koetan elää hetkessä. Haen uusia elämyksiä ja iloa myös arkisista asioista. Luonnettani koulin jatkuvasti, kun tapana on murehtia ja vähän pelätäkin asioita etukäteen. Blogiin tuuppaan havaintoja, kokemuksia ja sattumuksia, joita muuten en varmaankaan muista enää huomenna. Luvassa on jotain be pop a lula -tyyppistä tajunnanvirtaa ja tarinaa.
Jännän äärellä – oliko pakko lähteä?
Mahdollisuus muuttaa taas Bostoniin Rossin työn perässä tupsahti eteen joskus viime vuoden lopuilla. Päässä pyöri ”onko pakko lähteä” -kysymys ja sekavat fiilikset. Vähitellen alkoi kuitenkin yhä useammin tuntua siltä, että tässä elämänvaiheessa tämä ehkä onkin ihan hyvä vaihtoehto. Niinpä me tiistaina 2.4. lennettiin tänne Bostoniin. Arpomisen saisin kyllä jo lopettaa, mutta sama kysymys taitaa edelleen…