Voihan sitä Gdańskissakin lomailla

,

Muutamaa Suomen-reissua lukuun ottamatta emme ole juurikaan Puolassa asuessamme varsinaisesti lomailleet. Nyt kun marraskuun taivas roikkuu harmaana, voi hetken muistella aurinkoista Gdańskia, jossa piipahdimme elokuussa. Gdańskiin pääsee Varsovasta kätevästi Pendolinolla. Matkaan kuluu reilu kaksi ja puoli tuntia, ellei myöhästymisiä lasketa. Tuon Pendolinon piti olla nopein ja siistein vaihtoehto, mutta ei se matkanteko minusta kyllä mitään herkkua ollut. Juna oli aika täynnä, myöhässä molempiin suuntiin, eivätkä ne kanssamatkustajat kuulutuksista ja henkilökunnan toistuvista huomautuksista huolimatta jaksaneet maskejakaan käyttää.

Olimme varanneet hotellin viideksi yöksi aivan ytimestä eli Długi Targ -kävelykadun varrelta. Se osoittautuikin fiksuksi ratkaisuksi, sillä kävelymatkan päässä hotellilta oli runsain määrin kaunista katseltavaa ja mukavia ravintoloita. Reissusta on jo kulunut sen verran aikaa, että en enää oikein muistakaan, mitä kaikkea siellä tehtiinkään. Ehkäpä annan kuvien puhua puolestaan.

Gdańsk on sopivan erilainen kuin Varsova, ja lomafiiliksiin oli helppo antautua. Aurinkoinen sää, upeat rakennukset, ihana tunnelma varsinkin iltaisin, hyvää ruokaa ja ystävällisiä ihmisiä. Tähän väliin emme muuta kaivanneetkaan. Muuten, tuon vasemmalla näkyvän vaaleansinisen kaunottaren toiseksi ylimmän kerroksen kaksi neliönmuotoista ikkunaa ovat meidän hotellihuoneemme ikkunat Długi Targ -kadulla. Sieltäkin oli kiva seurata ihmisvilinää.

Kaunista arkkitehtuuria

Viehättäviä katunäkymiä

Mariacka-katu, yksi lempikaduistamme.

Hienoja patsaita ja yksityiskohtia

Ihania ravintoloita ja hyvää ruokaa

Upeita leivoksia ja kekseliäitä drinkkejä

Hitaita kävelyitä pitkin kanavarantoja

Kanavan rannalla vasemmalla on yksi Gdańskin tunnetuimmista nähtävyyksistä, vanha nosturi. Ensimmäiset maininnat siitä ovat vuodelta 1363.

Linnoituskukkulan näkymiä

Ja Sopotin merellisiä maisemia

Sopotissa on hulppeita hotelleja aivan meren rannalla, kuvassa Grand Hotel.
Sopotissa on Euroopan pisin puulaituri, Molo nimeltään. Pituutta sillä 511 metriä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.