Mahdollisuus muuttaa taas Bostoniin Rossin työn perässä tupsahti eteen joskus viime vuoden lopuilla. Päässä pyöri ”onko pakko lähteä” -kysymys ja sekavat fiilikset. Vähitellen alkoi kuitenkin yhä useammin tuntua siltä, että tässä elämänvaiheessa tämä ehkä onkin ihan hyvä vaihtoehto. Niinpä me tiistaina 2.4. lennettiin tänne Bostoniin. Arpomisen saisin kyllä jo lopettaa, mutta sama kysymys taitaa edelleen päässä pyöriä – nyt vain imperfektissä. Ei se seepra raidoistaan pääse.

Ihana Boston on meille kaupunkina entuudestaan tuttu, koska seikkailimme täällä kolme kuukautta jo syksyllä 2015. Viihdyimme silloin tosi hyvin, ja aika tuntui jopa loppuvan vähän kesken, kun nähtävää oli niin paljon. Tällä hetkellä suunnitelmissa olisi asua täällä yksi vuosi, mutta toinenkin mokoma olisi Rossin työviisumilla mahdollinen. Rouva siinä sitten siivellä. Ellei se pötki maitojunalla kohtsillään takaisin kotiin.

Icelandair lennätti meidät Bostoniin Reykjavikin kautta. Kun Helsingistä lähdettiin noin kolmelta iltapäivällä, niin perille päästiin joskus puoli yhdeksän jälkeen illalla. Väliin tunki vielä se seitsemän tunnin aikaero. Lentopelkoiselle (sekin vielä!!!) lähtö Reykjavikista ei ollut se paras kokemus ever, koska koneeseen ilmaantui teknisiä vikoja lähtöhetkellä. Ensin ei saatu ovia kiinni, ja kun lopulta päästiin rullaamaan kiitoradalle, niin jokin merkkivalo vilkutti uudesta häiriöstä… Ei kun takaisin lähtökuoppiin. Lopulta reilun puolentoista tunnin odottelun jälkeen kapteeni vakuutti, että ”problem solved”, joten pakko kai se oli uskoa.

Ensimmäinen ilta yövyttiin hotellissa Bostonin keskustassa. Me jetlagiset reppanat jaksoimme hädin tuskin kammeta hotellin viereiseen ravintolaan syömään. Tarjoilija oli ylitsepursuavan ystävällinen Dolly Parton -kaksoisolento, joka vakuutti ”huolehtivansa meistä koko illan”. Niin ihanan amerikkalaista asennetta!

Meillä ei ole vielä vakituista asuntoa Bostonissa tai oikeastaan Cambridgessa, jonne todennäköisesti tälläkin kertaa asetutaan. Rossi pääsisi sutaamaan sieltä vuokra-autolla töihin Walthamissa sijaitsevalle toimistolle suht. sujuvasti (liikenne ulos Bostonista ruuhka-aikaan kun on järkyttävää). Minä taas pääsisin kätevästi liikkumaan vaikka metrolla, ajokortiton kun olen. Onneksi julkinen liikenne toimii täällä loistavasti.

Nyt olemme vuokranneet kuukaudeksi kalustetun tilapäishuoneiston Cambridgesta. Kantapään kautta opittiin, että asunnon esittelykuviin ei kannata luottaa. Huoneisto näytti kuvissa kivalta, mutta paikan päällä meitä odottikin osittain katutason alapuolella sijaitseva hämärä lukaali, jonka pienissä ikkunoissa oli varmuudeksi kalterit. Remppamies poraili irti repsottavia ovia ja ties mitä paikoilleen – vähän oli vaiheessa. Tuli hiukan paha mieli, ja taisi alahuulikin vähän väpättää. Niinpä soitettiin välittäjälle, josko kuitenkin jokin toinen vaihtoehto löytyisi. Onnistuttiin vaihtamaan kämppä ylempään kerrokseen. Suolainen hinta ”vähän” kirpaisi, mutta on tässä asunnossa ehkä feng shuit hiukan paremmin kohdillaan, ja valoakin tulvii ikkunoista.

Asunnon pari lähimarkettia on jo scoutattu. River Streetin Whole Foods Market on luomutuotteisiin erikoistunut kauppa, jossa helposti itsekin niihin hurahtaa. Nyt on jääkaappi täynnä organic ties mitä – vihanneksista viineihin. Asunnon hoodeilla on värikkäitä, enimmäkseen kaksi- tai kolmekerroksisia puutaloja. Harvard Squaren kaupat ja kuppilat ovat lähellä, ja Charles Riverin varrella on kauniita ulkoilureittejä kivenheiton päässä.

Hetki menee myös tätä tilapäisasuntoa järjestellessä – ja siivotessa. Epäilen, että se samainen remppamies on asunnon myös ”siivonnut” – sen verran suurpiirteinen on lopputulos. En muuten ymmärrä noita parhaat päivänsä nähneitä epämääräisiä pöhöttimiä, joita on joka huoneessa. Ne tuuppaa varmaan talvella huoneilmaan lämmintä ja kesällä kylmää – kaiken muun ohella. Mutta luulen, että tuossa ikkunan edessä kukkii kohta magnolia. Todistan sen joskus kuvilla. Ehkäpä tämä tästä vielä kirkastuu.